Nuorten netiketti - muista omat oikeutesi netissä

Netti on mahtava juttu! Netissä on mukava hengailla kavereiden kanssa, etsiä tietoa, pelailla, tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia. Jokaisella on myös netissä oikeuksia, joita ei saa loukata. Lue nämä oikeudet ja pohdi, käytätkö sinä nettiä fiksusti ja turvallisesti.

Verkkokaupan perustaminen - lue tämä ennen perustamista

Ohjelmiston valitseminen. Ensimmäiset tärkeät päätökset on tehtävä jo suunnitteluvaiheessa. Tärkeimpien joukossa on verkkokaupan takana pyörivän ohjelmiston valitseminen.

Kotisivujen teko

Ohessa on lyhyt katsaus nettisivujen luomiseen. Tälle sivulle listasin asioita joita vaaditaan ja joista on lähdettävä liikkeelle. Jos olet aloittelija ja HTML-koodi sinulle ei ole tuttua, niin listasin myös useita paikkoja, josta saa hyvännäköisiä nettisivuja ilmaiseksi!

Perustietoa informaatioteknologiasta

Internet on maailmanlaajuinen tietoliikenneverkko, jonka tunnetuin käyttömuoto on www eli web (World Wide Web). Vaikka vasta www teki internetistä suuren yleisön tunteman ja käyttämän, www on siis vain osa internetiä.

Mikä on internet?

Tarkalleen ottaen internet on kansainvälinen tietokoneverkosto, joka on muodostettu tiedonvälitystä varten. Nimi "internet" tulee sanoista international eli kansainvälinen ja network eli verkko tai verkosto.

30.10.2011

Mikä on JPEG?

JPEG (lyhenne sanoista Joint Photographic Experts Group) on häviöllistä pakkausta käyttävä bittikarttagrafiikan tallennusformaatti. Sille on laaja tuki eri selaimissa, joten sitä käytetään laajalti verkkosivuilla. JPEG-formaattiin tallennettaessa kuvasta poistetaan informaatiota erilaisten algoritmien avulla siten, että kuva näyttää ihmissilmän tarkastelemana mahdollisimman samanlaiselta kuin alkuperäinen kuvatiedosto. Pakkaussuhde voidaan määritellä tallennusvaiheessa. Yleisimmät tiedostopäätteet formaatille ovat .jpeg, .jfif, .jpg, .JPG ja .JPE, joista useimmiten käytössä on .jpg.

JPEG kykenee tallentamaan 24 bittiä väri-informaatiota jokaista pikseliä kohden, joten JPEG-kuvassa voi olla 16 777 216 eri värisävyä. Formaatti on tarkoitettu nimenomaan valokuvien ja vastaavien kuvien pakkaamiseen. Kaavioihin ja muihin teräviä reunoja sisältäviin kuviin syntyy helposti näkyviä pakkaamisen aiheuttamia virheitä, ja niiden tallentamiseen PNG-tiedostomuoto soveltuukin paremmin. JPEG on myös yleinen digitaalikameroiden käyttämä pakatun kuvan tallennusmuoto.

Mikä on GIF?

GIF (lyhenne sanoista Graphic Interchange Format) on yleisesti käytössä oleva häviötön bittikarttagrafiikan tallennusformaatti. GIF-tiedostot voivat sisältää vain 8-bittisiä harmaasävykuvia tai 8-bittisiä värikuvia, joiden värit ovat valittavissa 24-bitin paletista. Koska kuvien esittämiseen ei ole kuin 8 bittiä, rajoittuu yhtä aikaa näytettävien värien määrä 256:een. Tätä voidaan pitää nykyaikaisten standardien mukaan riittämättömänä ainakin valokuvien esittämiseen. Kuvadata GIF-tiedostossa kompressoidaan käyttämällä LZW- eli Lempel-Ziv-Welch-algoritmia. GIF-formaatin uudempaan versioon voidaan tallettaa myös lyhytanimaatioita.

GIF:n etuna on, että lähes jokainen tietokonegrafiikkaohjelma tukee sitä. GIF-formaattia käytetään edelleen jonkin verran pienimuotoisten animaatioiden esittämiseen, mihin esimerkiksi JPEG tai PNG eivät kykene. GIF soveltuu häviöttömänä JPEG:iä paremmin myös tietynlaisten, teräväreunaisten piirroskuvien esittämiseen.

GIF:issä käytetty pakkausalgoritmi oli UNISYSin ja IBM:n patentilla suojaama, mutta patentin voimassaoloaika päättyi 11. elokuuta 2006 ja formaatti on nyt käytettävissä vapaasti.

Aiempi tilanne, jossa patentin käyttö oli rajoittuneempaa, toimi kipinänä kehittyneemmän ja vapaan PNG-formaatin kehittämiseen, jossa on alfakanavat ja 24-bittisiä täysvärejä. 24-bittinen formaatti kykenee näyttämään 256 värin asemasta 16 777 216 väriä. Tähän viitataan usein pyöristäen 16 miljoonan värin syvyytenä.

Mikä on Freeware?

Ilmaisohjelma ("freeware-ohjelma") on tietokoneohjelma, jota valmistaja jakaa ilmaiseksi, tavallisesti Internetin välityksellä. Ilmaisohjelman tekijä on mahdollisesti luopunut osasta tekijänoikeuksiaan, mutta tavallisesti vain korvaukseton kopiointi suoraan tekijältä on sallittu ja esimerkiksi ohjelman jälleenmyynti on kielletty (vertaa julkisohjelma, public domain).

Ilmaisohjelmia tekevien yritysten liiketoimintamallissa ilmaisohjelma toimii tavallisesti yrityksen muun tuotteen tai palvelun mainoksena. Ilmaisohjelma voi olla myös mainosohjelma, jolloin ohjelma esittää tekijäyritykseen liittymättömiä mainoksia käyttäjälle.

Ilmaisohjelmat jaetaan usein tietokoneen suorittevana koodina, eikä sen mukana tule lähdekoodia (vertaa vapaaohjelma, avoin lähdekoodi).

Mikä on FAQ?

UKK, usein kysytyt kysymykset (englanniksi FAQ eli Frequently Asked Questions) on lista jotakin aihepiiriä koskevista yleisistä ja toistuvista kysymyksistä vastauksineen. Niiden käyttö alkoi uutisryhmissä, joissa UKK-listojen säännöllisellä postituksella pyrittiin vähentämään ryhmään saapuvien samankaltaisten kysymysten käsittelyä. UKK saattaa myös perehdyttää aiheeseensa vastaamalla tätä tarkoitusta varten keksittyihin kysymyksiin, joita maallikko ei välttämättä ymmärtäisi kysyä.

UKK-listoja käytetään nykyään esimerkiksi käyttäjätuen nettisivuilla, jotta käyttäjät saisivat apua yksinkertaisimpiin ongelmiin tarvitsematta henkilökohtaista neuvontaa.

Mikä on DVD?

DVD (engl. Digital Versatile Disc tai Digital Video Disc, suom. digitaalinen video-/monikäyttölevy) on optinen datan tallennusväline. DVD:n yleisimmät käyttötavat ovat videokuvan ja tiedon tallennus. Se on tällä hetkellä elokuvien yleisin kotikäyttöön suunnattu levitysformaatti. DVD muistuttaa ulkoisesti CD-levyä. DVD:n kapasiteetti vaihtelee välillä 4,38–15,9 gigatavua.

DVD voi sisältää dataa useissa formaateissa
DVD-Video (elokuvien kuvan ja äänen tallentamiseen)
DVD-Audio (high-end-tasoisen äänen tallentamiseen)
DVD-Data (datan tallentamiseen)

DVD-media voi olla
DVD-ROM (vain luku, painettu, hopean- tai kullanvärinen)
DVD+R/RW (R = kertatallenteinen, RW = uudelleenkirjoitettava)
DVD-R/RW (kuten yllä, mutta eri standardi)
DVD-RAM (uudelleenkirjoitettava hajasaantilevy)

Historiaa

1990-luvun alussa oli uudeksi optiseksi massamuististandardiksi kaksi kilpailevaa ehdokasta. Ensimmäinen oli Multimedia Compact Disc (MMCD), jota tukivat Philips ja Sony, toinen oli Super Disc (SD), jolla oli takanaan kahdeksan teollisuusjätin tuki (ml. Toshiba ja Time-Warner). IBM johti yritystä saada kaikki yhtiöt yhden standardin alle, jotta VHS:n ja Betamaxin kaltaiselta formaattisodalta vältyttäisiin. Lopputuloksena oli syyskuussa 1995 julkistettu DVD-formaatti. Virallista määrittelyä valvoo DVD Forum, johon kuuluvat edellä mainitut 10 perustajayhtiötä sekä yli 220 muuta jäsentä.

Yhdysvalloissa DVD-soittimen hinnat putosivat keväällä 1999 300 dollarin rajapyykin alle, jolloin Wal-Mart alkoi tarjota soittimia liikkeissään. Tällöin VHS muodosti vielä suurimman osan myynnistä, ja DVD oli pelkkä marginaalituote. Vuoteen 2004 mennessä tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Useimmat kauppaketjut tarjoavat myynti-DVD:itä, kun taas kasettien myynti on romahtanut. Euroopassa (Suomi mukaan lukien) tilanne on ollut parin vuoden viiveellä sama; suurin osa elokuvavuokrauksista oli DVD-formaatissa jo vuonna 2005.

"DVD" oli alun perin tarkoitettu lyhenteeksi sanoille "digital video disc", mutta jotkut DVD Forumin jäsenet halusivat sen tulevan sanoista "digital versatile disc" (digitaalinen monikäyttölevy), jotta formaatin muut käyttömahdollisuudet tulisivat paremmin esiin. DVD Forum ei koskaan päässyt asiasta yksimielisyyteen, ja nykyisin formaatin virallinen nimi on yksinkertaisesti "DVD" ilman virallista selitettä.

Mikä on CSS?

CSS (Cascading Style Sheets, porrastetut tyyliarkit) on erityisesti WWW-dokumenteille kehitetty tyyliohjeiden laji. CSS:ssä dokumentille voi määritellä useita tyyliohjeita, jotka yhdistetään tietyllä tavalla yhdeksi säännöstöksi.

CSS-kielet

Varsinaisia tyylikieliä ovat muun muassa CSS1 ja sen seuraaja CSS2. World Wide Web Consortium (W3C) ylläpitää CSS-kielien määritelmiä. Kehitteillä on sarjan kolmosversio, CSS3. Sitä odotellessa työn alla on myös CSS2:n päivitysversio CSS21. Kaikista versioista käytetään usein lyhyesti nimitystä CSS.

CSS:llä annetut säännöt ehdottavat, kuinka dokumentti voidaan esittää. Säännöt eivät siis ole ehdottomia, vaan ne voi halutessaan kiertää. Jotkin säännöt saattavat korvautua toisten tyyliohjeiden vastaavilla säännöillä. Esimerkiksi dokumentissa annetut ohjeet ovat yleensä toissijaisia dokumentin vastaanottajan ohjeisiin verrattuna.

CSS:llä voidaan kuvata monipuolisesti sekä nähtävää että kuultavaa esitystapaa. Äänisyntetisaattoreita varten on määritelty muun muassa äänen korkeutta, painotusta ja äänenväriä sääteleviä ominaisuuksia. Visuaalisen esitystavan perusta on ns. laatikkomalli (box-model). Jokainen dokumentin elementti käsitetään mallissa laatikoksi, joka sijoitetaan ympäröivän elementin laatikon sisään muiden saman tason elementtien vierelle. Kullakin elementillä on neljä sisäkkäistä laatikkoa, joista uloin on marginaali; sen sisällä on reunus, joka rajoittuu sisäpuolelta sisältöä ympäröivään täytteeseen. Sisältölaatikossa on kuvattavan elementin sisältö.

CSS:ää käytetään luonnollisesti (X)HTML:n kanssa, mutta se sopii yhtä lailla muidenkin rakenteisten dokumenttien (esimerkiksi XML, MathML) tyyliohjeeksi.

Mikä on banneri / bannermainointaa?

Bannerimainonta on verkkomainontaa Internetin WWW-sivuilla. Mainospaikat verkossa ovat yleensä suorakaiteen muotoisia, mistä nimi "banner" (suom. viiri). Mainos on joko staattinen kuva, animoitu kuva tai jollain ohjelmointityökalulla (Java, Flash) tehty animoitu tai interaktiivinen esitys. Mainoksen tarkoituksena on joko kertoa viesti jo itse bannerissa tai saada käyttäjä napsauttamaan mainosbanneria, jolloin selain avaa mainostajan sivun. Mainoksen näyttäjä saa korvauksen joko mainoksen näyttökertojen, näyttöpäivien, klikkausten tai onnistuneiden transaktioiden perusteella.

Mikä on ADSL?

ADSL (engl. Asymmetric Digital Subscriber Line) on verkkokytkintekniikka, jolla on mahdollista siirtää jopa 8 Mb/s tavallista puhelinlinjaa käyttäen. Tekniikan viimeisin versio, ADSL2+, mahdollistaa jopa 24 Mb/s nopeuden yhdessä puhelinparissa. ADSL:n nopeus perustuu korkeiden taajuuksien käyttöön. Tavallinen modeemi käyttää taajuuskaistaa 300–3400 hertsin alueella, ADSL taas 23 000–1 100 000 hertsin taajuusalueella.

ADSL:n ominaispiirre on tiedonsiirron epäsymmetrisyys: sen tiedonsiirtonopeus on erilainen laskevaan suuntaan (8 Mb/s) ja nousevaan suuntaan (800 kb/s). Se sopiikin hyvin tyypilliseen Internetin kotikäyttöön, jossa pääpaino on sisällön siirtäminen verkosta kotiin.

ADSL:n historia

DSL:ää alettiin kehittää 1980-luvun puolivälissä, kun AT&T halusi parantaa keskusten välisten T1-yhteyksien suorituskykyä. T1-yhteydet vaativat kaksi parikaapelia, yksi kumpaankin suuntaan. Niiden piti olla eri kaapelinipuista, etteivät ne häiritsisi toisiaan. Linjan asentajien piti varmistua siitä, että valitut parit olivat riittävän häiriöttömiä ja niiden jatkokset hyvin tehtyjä. Pidemmillä yhteyksillä tarvittiin lisäksi toistimia.

Digitaalisella signaalinkäsittelyllä pystyttiin parantamaan tiedonsiirron häiriönsietokykyä ja vähentämään siirrosta muille linjoille aiheutuvia häiriöitä. Tähän on käytettävissä erilaisia menetelmiä, tärkeimpinä CAP-, QAM- ja DMT-modulointitekniikat. DMT käyttää tiedonsiirtoon useita eri kantataajuuksia. Jos jokin taajuus välittyy heikosti tai on kovin häiriöinen, sillä välitettävien bittien määrää voidaan vähentää tai se voidaan kokonaan jättää käyttämättä. Häiriönsietokyky tarkoittaa myös sitä, että tiedon lähettäminen ei häiritse vastaanottoa ja yhtä kierrettyä parikaapelia voidaan käyttää sekä lähetykseen että vastaanottoon (ns. full-duplex -tila). Tärkeä ominaisuus on myös asentamisen automatisointi: ADSL pystyy automaattisesti kompensoimaan linjalla esiintyviä häiriöitä ja virheitä.

Puhelinlinjoja ei ole alun perin suunniteltu ADSL:n tarvitsemien korkeataajuisten signaalien välittämiseen. Tästä syystä ADSL toimii täydellä kapasiteetillaan vain suhteellisen lyhyillä puhelinlinjoilla. Pidemmillä etäisyyksillä korkeammat taajuudet heikentyvät niin paljon ettei niitä voi käyttää enää tiedonsiirtoon. DMT:n täysi 8 Mb/s kapasiteetti toimii vain alle 2700 metrin puhelinlinjoilla, 2 Mb/s nopeudella se toimii noin 4800 metriin saakka.

ANSI julkaisi ensimmäisen DMT:tä käyttävän ADSL-järjestelmän standardin T1.413 vuonna 1998. ITU:n vastaava standardi G.992.1 valmistui vuonna 1999. Se eroaa T1.413:sta yhteydenmuodostuksen osalta, itse DMT on samanlainen molemmissa standardeissa.

Vuonna 2002 julkaistiin ITU-standardi G.992.4, joka kuvaa kehittyneemmän ADSL2-tekniikan. Vuonna 2005 julkaistu standardi G.992.3 edelleen toi parannuksia niin perinteiseen ADSL-tekniikkaan kuin ADSL2-tekniikkaan. ADSL2:n teoreettinen tiedonsiirtonopeus laskevaan suuntaan on 12 Mb/s ja nousevaan suuntaan 3,5 Mb/s

15.10.2011

Vaihda verkkokortin laiteosoite helposti

Monissa verkkoliittymissä oikeus verkon käyttöön liitetään yhteen verkkolaitteen laiteosoitteen eli mac-osoitteen kanssa. Käytäntö on yleinen esimerkiksi monissa opiskelijaverkoissa.

Verkkokortin hajotessa tai esimerkiksi uutta tietokonetta hankittaessa mac-osoite vaihtuu ja uusi osoite on ilmoitettava operaattorille. Monesti hitaan ilmoitusmenettelyn sijaan asiantunteva käyttäjä voi muuttaa laitteen mac-osoitteen asiaankuuluvalla ohjelmalla.

Win7 Mac Address Changer 1.5 on nimensä mukaisesti Windows 7 -käyttöjärjestelmälle tehty yksinkertainen perussovellus, jonka ainoa tehtävä on mahdollistaa verkkolaitteen laiteosoitteen vaihto. Ohjelma toimii myös Windows XP- ja Windows Vista -käyttöjärjestelmissä.

Sovelluksen käyttöliittymä on erittäin yksinkertainen. Ohjelma ei tarvitse erillistä asennusta, joten sen käyttöönotto on erittäin helppoa.

Lataa ohjelma tästä linkistä

Lähde: Tietokone.fi

Testissä iPad 2 (3G + WiFi)

iPadista on tullut vuodessa tablet-tietokoneen synonyymi. Kilpailijoita on alkanut saapua markkinoille lähes jokaiselta elektroniikkavalmistajalta, mutta Samsungin Galaxy Tab on ainoa, joka on pystynyt kasvattamaan suosiotaan iPadin ohella. Suomalaisille kuluttajille iPadin uusi versio saapuu ennätysnopeasti, sillä ensimmäinen iPad tuli Suomessa myyntiin vasta viime marraskuussa. Monet miettivätkin, mitä uutta iPad 2:ssa on ja kannattaako edes harkita päivittämistä.

Macmaa testasi uunituoreen iPad 2:n 3G-version. Lue millaisia teknisiä uudistuksia se tarjoaa ja miten se käytössä eroaa vanhasta mallista.
Design ja konehuone uusiksi

iPad 2:n huomiota herättävin uusi ominaisuus on design. Laite on peräti kolmanneksen (4,6 mm) ohuempi ja noin 100 grammaa kevyempi kuin vanha malli. Vaikka muutokset kuulostavat – ja ovat – pieniltä tuntuvat ne omissa käsissä isoilta. iPad 2 tuntuu ja näyttää huomattavasti kevyemmälle ja pienemmälle.

Kokeeksi pidin iPadeja rinnakkain ja kyselin useilta iPad-ummikoilta, ovatko laitteet saman kokoisia. Vastaus oli joka kerta sama: vanha iPad on huomattavasti isompi. Testilaitteemme oli uusi valkoreunuksinen malli, mikä tuntuu luovan myös ylimääräisen optisen harhan siitä, että laite olisi huomattavasti kapeampi kuin vanha. Todellisuudessa ne ovat lähes samankokoiset. Leveyttä on saatu höylättyä muun muassa alumiinireunoista, jotka ovat uudessa mallissa täysin huomaamattomat.

iPad 2 on hieman iPhone 4:kin ohuempi, mutta vain 0,5 milliä. Kaventumisen sijaan suurin tuntumaan vaikuttava tekijä on iPod touchin tapaan muotoillut viistävät reunat. iPhone 4:n tasaiset reunat tekevät puhelimesta pullottavan tuntuisen. Viistävien reunojen takia iPad 2:n kuulokeliitännän ja dock-liittimen kanssa pitää olla hieman tarkempi, ja uuteen paikkaan siirrettyä sim-korttitelinettä on jopa hankala käyttää. Onneksi siihen ei kuitenkaan tarvitse usein kajota.

Ulkoisen designin lisäksi suuria muutoksia on tapahtunut iPad 2:n sisällä. Käyttömuistia on tuplasti vanhaa mallia enemmän ja laitetta vauhdittaa 1 GHz:n A5:ksi kutsuttu tuplaydinprosessori, joka on kaksi kertaa vanhaa A4:ää tehokkaampi. Myös grafiikkaan on panostettu, sillä iPad 2:n grafiikkaprosessori on Applen mukaan peräti 9 kertaa aikaisempaa mallia nopeampi.


Viistävät reunat tekevät iPad 2:sta miellyttävämmän pidellä
Tehon kasvaminen merkitsee usein akkukeston heikkenemistä, mutta onneksi ei tällä kertaa. iPadin valttikortteihin lukeutuva 10 tunnin akkukesto on säilynyt testin perusteella kutakuinkin ennallaan. Myös valmiusaika on sama eli kuukausi.

Näyttö on edelleen 9,7-tuumainen ja sen resoluutio on sama 1024×768. Eroja vanhaan ei ole havaittavissa. Kaiutin on sen sijaan aikaisempaa parempi erityisesti äänenvoimakkuudeltaan. Se on isompi ja sijoitettu iPad 2:n selkäosaan. Näin ääntä ei tukahduta niin helposti, kun iPad on tuettuna.

Testitulokset sen kertovat

Edellä mainitut teknologiset uudistukset näkyvät myös raa’assa datassa. Latasimme tunnetun prosessori- ja grafiikkatehoa mittaavan testiohjelman Geekbenchin useisiin iLaitteisiin ja tulokset puhuvat selvästi iPad 2:n puolesta. Se on selvästi tämän hetken tehokkain iOS-laite.

Käyttäminen on mukavampaa

Käytännön työskentelyssä iPad 2:n kasvaneen tehon huomaa heti. Jotkut ohjelmat toimivat selvästi jouhevammin kuin aikaisemmin ja erityisesti moniajon käyttäminen ei tuskastuta enää yhtä paljon. Yksittäisistä ohjelmista esimerkiksi Helsingin Sanomien iPad-sovellus on saanut tarvittavaa potkua konehuoneen puolelta. Perusohjelmista muun muassa iTunes ja Kuvat-sovellus käsittelevät sisältöään selvästi nopeammin.

Safarilla selaaminen on aikaisempaa mukavampaa, koska sivut latautuvat nopeammin, mutta on vaikeaa sanoa, miten paljon tästä saa kiittää iOS 4.3:n uutta Nitro JavaScript -moottoria. Koska iPad 2:ssa on tuplasti enemmän muistia kuin vanhassa, myös useamman selainruudun kanssa työskentely on jouhevampaa kun sivuja ei ladata aina uudestaan.

Selkeimmin tehonlisäyksen huomaa kuitenkin raakaa voimaa vaativissa ohjelmissa, kuten uudessa iMoviessa ja GarageBandissa, miksausohjelma Djayssa sekä tietysti peleissä. HD-tasoisten videoiden editoiminen ja musiikin tekeminen onnistuu hämmästyttävän hyvin, eikä tietokoneelle ole yksinkertaisessa työskentelyssä tarvetta.

Kuten mainittua, iPad 2:n grafiikkapuoli on parantunut ja sen huomaa ensimmäisissä iPad 2:lle optimoiduissa peleissä, joissa teho puristetaan hyötykäyttöön. Nyt aletaan olla jo sen verran lähellä pelikonsoleita, että Nintendoa ja muita vanhan kansan pelikonekuninkaita alkanee jo hirvittää. Pelit myös tuntuvat latautuvan hieman nopeammin kuin aikaisemmin.

Lisämakua pelaamiseen saa iPad 2:n gyroskoopista, joka on tuttu iPhone 4:stä. Ominaisuutta hyödyntäviä pelejä ei ole vielä paljon App Storessa, mutta esimerkiksi N.O.V.A 2 -räiskintäpelissä pääsee kokeilemaan miltä tuntuu kääntää katsetta vain iPadia liikuttamalla. Se tekee erityisesti tähtäämisestä helpompaa, kun toisen virtuaalitatin heiluttamisen voi korvata luonnollisemmalla liikkeellä.

Videopuheluja isolla ruudulla

iPad 2:ssa on uutuutena kamerat etu- ja takapuolella. Takapuolen kamera on 720p-tasoinen ja etupuolen VGA-tasoinen. Kamerat ovat periaatteessa samat kun uusimmassa iPod touchissa eli huonommat kuin iPhone 4:ssä.

Apple mainostaa kameroita nimenomaan FaceTimen käyttöön ja videokuvaamiseen, ja syy tähän selviää, kun kameroilla kokeilee valokuvaamista. Kuvat ovat rakeisia ja valotuksen kanssa on ongelmia liian kirkkaassa ja hämärässä – kuten iPod touchissakin. HD-kameralla syntyy kuitenkin ihan ok-tasoista videokuvaa perhemuistojen tallentamiseen, mikäli ei tunne itseään hölmöksi kuvaamassa lomamuistoja iso tabletti kädessä.

FaceTime toimii kuten uusimmassa iPod touchissa eli ohjelmaan kirjaudutaan Apple id:llä tai uudella sähköpostiosoitteella, joka toimii “puhelinnumerona”. Videopuhelut toimivat ainoastaan wlan-verkossa, mikä heikentää sen käytettävyyttä selvästi. Esimerkiksi monissa avoimissa wlan-verkoissa FaceTimen vaatimat portit on suljettu.

Muutoin videopuhelujen tekeminen on vaivatonta ja toimii hyvin niin Macien kuin iLaitteidenkin välillä. iPadin pitäminen oikeassa kulmassa kameraan nähden on hieman hankalampaa kuin iPhonella tai touchilla. Kuvanlaatu ei ole isommalla ruudulla myöskään niin hyvä kuin iPhonessa, mutta käy tarkoitukseensa.

Kameroiden kanssa voi leikkiä myös uudella mukana tulevalla PhotoBooth-sovelluksella, jossa omaa naamaa voi vääntää mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Se vitsi vanhenee kuitenkin nopeasti, eikä ohjelmalla ole sinänsä mitään oikeaa käyttöä.

Kuva helposti televisioruudulle

iPad 2 tukee näytön peilaamista televisioruudulle täydessä 1080p-muodossa. Apple myy erikseen dock-liitäntään kytkettävää sovitinta, johon saa kiinni tavallisen HDMI-johdon. Peilaaminen on rakennettu osaksi käyttöjärjestelmää, joten myös kaikki ulkopuolisten kehittäjien sovellukset tukevat sitä. Periaate siis on, että kaikki mitä näkyy iPadin ruudulla, näkyy myös television ruudulla. Osaan ohjelmista on sisäänrakennettu myös tuki rinnakkaiselle näytölle, joka menee automaattisesti peilaamisen edelle. Esimerkiksi Videot-sovelluksessa elokuva ilmestyy täydelle ruudulle televisioon, mutta iPadissa näkyvät vain kontrollit.


Liittimeen saa kiinni samanaikaisesti laturin johdon ja HDMI:n
iPadin kuva on suhteessa 4:3, joten laajakuvatelkkarin kuvan sivuille ilmestyvät mustat palkit. Testissä käytetyssä Sonyn televisiossa kuvan automaattista skaalausta piti vielä muokata, jotta kuvasta tuli sopivan kokoinen.

iPadilla pelaaminen saa taas uuden ulottuvuuden, kun pelisession saa olohuoneen isoon taulutelkkariin. Ominaisuutta osaavat varmasti arvostaa myös opettajat, luennoitsijat ja myyntimiehet, jotka pitävät esityksiä.

Älykäs suoja on nimensä mukainen

Applen laitteiden ympärille on syntynyt valtava erilaisten lisälaitteiden ja suojien ekosysteemi. Tällä kertaa Apple saattaa kuitenkin kerätä itse leijonanosan suojan ostajien rahoista, ainakin alkuvaiheessa.

Smart Cover -niminen suoja kiinnittyy magneeteilla iPadin alumiiniseen takaosaan piilotettuihin magneetteihin ja kääntää suojan jopa automaattisesti oikeaan asentoon. Se kääntyy kirjankansimaisesti näytön päälle ja suojaa sitä naarmuilta. Polyuretaanista tai nahasta valmistetut suojat ovat erittäin ohuita ja keveitä, eivätkä juuri lisää ohuen iPadin massaa tai tee siitä paksumman näköistä. Laitteen takaosaa Smart Cover ei suojaa, joten siitä huolestuneet joutuvat turvautumaan muiden valmistajien suojiin.


Smart Cover kiinnittyy magneeteilla iPad 2:n vasempaan reunaan
Apple on lisännyt suojaansa pienen hauskan jujun. Kun suojan kääntää näytön päälle, sammuu iPad automaattisesti. Kun taas suojan reunaa kohottaa, aukeaa iPad käyttövalmiiksi.

Suojan voi kääntää Applen ensimmäisen iPad-suojan tapaan iPadin alle niin, että se nostaa laitteen parempaan kirjoitusasentoon. Se toimii myös pystyyn nostetun iPadin tukena esimerkiksi leffoja katseltaessa.

Smart Coverin magneetit ovat yllättävän vahvoja. Riiputin, roikutin ja heilutin iPadia tarkoituksella suojasta, ja vasta todellinen rynkyttäminen sai iPadin irtoamaan. Ihan pienestä suoja ei siis tule irtoamaan.

Yhteenveto

iPad 2:n mallit ovat samat kuin aikaisemmin eli 16, 32 ja 64 gigan muisteilla varustetut Wifi ja 3G -mallit. Uutta on se, että nyt voi valita haluaako näytön reunuksen olevan musta tai valkoinen. Se lienee makuasia. Toiset ovat sitä mieltä, että valkoinen reunus heikentää näytön kontrastia ja vaikeuttaa lukemista, mutta itse en ole moisesta kärsinyt. Kannattanee kokeilla molempia ennen ostopäätöstä.

iPad on ottanut hienoja kehitysaskelia, jotka tekevät siitä fyysisesti mukavamman pitää kädessä ja selvästi tehokkaamman työ- ja pelikoneen. Suuria mullistuksia iPad 2 ei tarjoa, mutta se on selvästi jalostunut parempaan suuntaan. Designin lisäksi keskeisin uudistus on kasvanut teho. FaceTime, näytön peilaaminen ja Smart Coverin käyttö ovat kivoja lisäuudistuksia, mutta mikään niistä ei nouse varsinaiseksi keihäänkärjeksi. Uusia kameroita voi käyttää myös still- ja videokuvaamiseen, mutta hieman kyseenalaistan tabletilla kuvaamisen mielekkyyttä.

Lähde: http://www.macmaa.com

Mikä on EDGE?

EDGE (engl. Enhanced Data rates for Global Evolution) on matkapuhelinten pakettikytkentäiseen tiedonsiirtoon suunniteltu tekniikka. EDGE perustuu GPRS-tekniikkaan, joka on GSM-verkkojen tiedonsiirtostandardi. EDGE-standardin on kehittänyt 3GPP-järjestö. EDGE tunnetaan myös lyhenteellä EGPRS, joka tulee sanoista Enhanced GPRS. Joskus siihen myös viitataan markkinointitermillä 2.5G, koska se on parannettu toisen sukupolven tekniikka (2G), mutta se ei ole vielä varsinaista kolmannen sukupolven tekniikkaa (3G).

Ensimmäinen kaupallinen EDGE-järjestelmä otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 2003. Nykyään se on laajasti kaupallisessa käytössä eri GSM-operaattorien verkoissa ympäri maailmaa. Vuonna 2010 Global mobile Suppliers Association ilmoitti että maailmassa oli 487 GSM/EDGE -verkkoa.

EDGE-standardi mahdollistaa 236,8 kb/s tiedonsiirtonopeuden päätelaitteelle neljää aikapaikkaa käytettäessä ja teoriassa 473,6 kb/s kahdeksalla aikapaikalla. Yksi aikapaikka on siis 59,2 kb/s. Käytännössä loppukäyttäjien kokemat nopeudet GSM/EDGE-päätelaitteilla ovat keskimäärin 160–200 kb/s luokkaa, ja parhaimmillaan 296 kb/s vastaanottosuunnassa. Lähetyssuunnassa vastaavasti saavutetaan keskimäärin 80–160 kb/s nopeudet, ja parhaimmillaan 236,8 kb/s nopeus. Tämä on keskimäärin kolmin- tai nelinkertainen nopeus verrattuna olemassa oleviin GSM/GPRS-laitteisiin nähden. 2010-luvun alussa lähes kaikki markkinoilla olevat matkapuhelimet ja mobiiliverkon USB-modeemit kykenivät jo hyödyntämään uudempia 3G-verkkoja. Tämän johdosta EDGE-verkkojen merkitys pienenee sitä mukaa kun matkapuhelinoperaattorit saavat täydennettyä vielä keskeneräisiä valtakunnallisia 3G-verkkojaan. Suurehkoja alueita, jotka ovat pelkästään GPRS/EDGE -verkkojen varassa, on Suomessa lähinnä Lapissa.

Mikä on pikaviesti?

Pikaviestin (engl. instant messenger) on tietokoneohjelma, joka sallii reaaliaikaisen sanallisen, äänellisen ja/tai kuvallisen viestinnän kahden tai useamman ihmisen välillä verkossa, kuten esimerkiksi Internetissä.

Pikaviestin on asiakasohjelma, joka liittyy pikaviestintäpalveluun. Pikaviestintä eroaa sähköpostista siten, että keskustelut tapahtuvat reaaliaikaisesti. Viestimen käyttö vaatii rekisteröitymistä johonkin pikaviestinpalveluun sekä sitä, että vastaanottaja on kytkeytynyt pikaviestiverkkoon eli että ihmiset käyttävät aktiivisesti tietokonetta. Pikaviestinohjelmasta riippuen voi olla tarpeen asentaa pikaviestinohjelma käytössä olevalle koneelle. Tarjolla on myös Internet-selaimen avulla käytettäviä pikaviestinohjelmia, kuten Meebo.

Yleensä molemmat keskustelun osapuolet näkevät toisen kirjoittaman tekstin joko heti kun se on kirjoitettu, rivi riviltä tai viesti viestiltä. Tämän ansiosta keskustelu muistuttaa enemmän puhelinkeskustelua kuin kirjevaihtoa. Viestinohjelmat voivat myös sisältää mahdollisuuden lisätä poissaoloviestin, joka vastaa puhelinvastaajaan jätettävää viestiä.

Pikaviestin on tekstipohjainen synkroninen viestintäväline. Sen avulla voidaan lähettää viestejä yhdelle tai useammalle käyttäjälle yhtä aikaa. Useissa pikaviestimissä on tekstipohjaisen viestienvaihdon lisäksi myös muita ominaisuuksia. Videokuvan ja äänen välittäminen, sekä tiedostojen jakaminen on useissa pikaviestimissä mahdollista, ainakin uusimmissa versioissa.

Suosittuja pikaviestinpalveluja julkisessa Internetissä ovat .NET Messenger Service (Windows Live Messenger), Jabber, ICQ, AOL Instant Messenger ja Yahoo! Messenger. Nämä palvelut ovat omaksuneet monia ideoita 1980-luvulta lähtien käytetystä talk-protokollasta sekä monenkeskisestä IRCistä ja sen esikuvasta, BITNET Relay-palvelusta.

Pikaviestipalvelun tyyppisiä järjestelmiä on ollut käytössä kaikissa osituskäyttöjärjestelmissä, joissa useampi käyttäjä on voinut yhtä aikaa kytkeytyä samaan tietokoneeseen.

Pikaviestintä on saanut suosiota eri järjestelmissä. Vielä vuonna 2005 eri järjestelmissä oli käytössä monia epäyhteensopivia protokollia. Tämä on johtanut siihen, että käyttäjät pitävät päällä useita pikaviestinsovelluksia, jotka yhdistävät eri pikaviestiverkkoihin.

Mikä on videopuhelu?

Videopuhelu tarkoittaa internetin, matkapuhelimen tai muun vastaavan kautta käytävää keskustelua, jossa osapuolet näkevät toisensa. Videopuheluun voi osallistua kaksi, tai yleensä useampiakin henkilöitä. Videopuhelun toiminta edellyttää, että kaikilla osapuolilla on käytössä vähintään mikrofoni, jotta ääni kuuluu. Kuvaa varten tarvitaan myös kamera, joka on yleensä web-kamera tai matkapuhelimen kamera. Matkapuhelimissa videopuhelut yleistyvät 3G-verkon käytön laajetessa.

Tunnetuimpiin videopuheluita tarjoaviin palveluihin kuuluvat Skype, Windows Live Messenger, sekä useat matkapuhelinpalvelut.

Mikä on VoIP?

VoIP eli IP-puhe (lyhenne sanoista Voice over Internet Protocol, engl. Voice over IP, IP telephony tai Internet telephony) on kattotermi tekniikalle, jonka avulla ääntä voidaan siirtää reaaliaikaisesti Internetin tai muun IP-protokollaa käyttävän verkon välityksellä: puhe muutetaan digitaaliseen muotoon ja siirretään paketteina verkon yli. Jos IP-puhelun vastaanottaja käyttää perinteiseen puhelinverkkoon kytkettyä puhelinta tai kännykkää, puhelu siirretään Internetin välityksellä läheiseen puhelinkeskukseen jossa se muunnetaan paikallispuheluksi.

VoIP-yhteyskäytännöt koostuvat puhelun muodostukseen käytetyistä merkinantoprotokollista ja ääneen siirtoon käytetyistä puheprotokollista. Puhelun muodostusta varten on kaksi erilaista ja epäyhteensopivaa standardia, vakaampi ja monipuolisempi, mutta monimutkaisempi H.323 sekä yksinkertainen, mutta jatkuvasti laajeneva SIP. Nykyisin trendi VoIP-tuotteissa näyttää selvästi siirtyvän SIP-protokollaan, ja se tulee olemaan mm. myöhemmissä 3G-verkoissa käytetty signalointiprotokolla.

Myös fakseja voidaan lähettää Internetin yli käyttämällä T.38-protokollaa. Tällöin puhutaan FoIP:ta (engl. Fax over IP).

VoIP-puheluiden vaatimukset

IP-puheluita varten tarvitaan päätelaite ja Internet-yhteys, mielellään laajakaistayhteys nopeudeltaan ainakin 256 kb/s. Päätelaitteena voi käyttää varsinaisen IP-puhelimen lisäksi tietokonetta tai IP-sovitinta, johon voi kytkeä tavallisen lankapuhelimen. Kun käytetään IP-puhelinta tai sovitinta, ei tietokoneen tarvitse olla päällä puhuttaessa puheluita, vaan riittää että verkkoyhteys on toiminnassa. Kun päätelaitteena käytetään tietokonetta, siihen pitää kytkeä kuuloke. Kuulokkeena käytetään yleensä sankakuuloketta - kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmää - mutta erillinen mikrofoni sekä kuulokkeet tai kaiuttimet toimivat myös. Lisäksi tarvitaan puhelinohjelma.

Myös joihinkin matkapuhelimiin on mahdollista saada Javalla toteutettuja tai puhelimen käyttöjärjestelmässä olevia VoIP-sovelmia, joilla voi puhelimen GPRS tai WLAN-yhteyttä käyttäen soittaa toisiin samanlaisiin kännyköihin tai muihin nettipuhelimiin. Tällaiset puhelut maksavat vain GPRS-liikenteen tai WLAN-liikenteen tapauksessa internet-yhteyden hinnan. Tämä kuitenkin edellyttää GPRS-alueella hyvää kuuluvuutta (EDGE) ja WLAN-liikenteen osalta WLAN-verkon kuuluvuusalueen sisäpuolella pysyttelyä. Markkinoilla on myös VoWLAN-ratkaisuja, joilla tuetaan tukiasemasta toiseen siirtymistä (esimerkiksi tehtaan sisällä), normaalissa WLAN-verkossa siirtyminen tukiasemasta toiseen katkaisee puhelun. WLAN-verkkoa käyttäessä IP-puheluiden osalta ei voidakaan käytännössä käyttää termiä "mobiili", koska liikkuvuus on varsin rajoitettua.

Mikä on palvelin?

Palvelimella (ark. serveri, servu) tarkoitetaan tietoliikenteen yhteydessä tietokoneessa suoritettavaa palvelinohjelmistoa sekä tällaista ohjelmistoa suorittavaa tietokonetta. Palvelinohjelmistojen tehtävänä on tarjota erilaisia palveluja muille ohjelmille joko tietokoneverkon välityksellä tai paikallisesti samassa tietokoneessa. Palvelinta käyttävää sovellusta tai tietokonetta nimitetään asiakkaaksi.

Tietotekniikassa puhutaan myös abstraktista asiakas-palvelin-mallista, jossa kommunikaatio perustuu asiakkaan ottamaan yhteydenottoon eikä esimerkiksi ennaltamääriteltyyn kaksisuuntaiseen yhteyteen.

Palvelinkeskus

Palvelimet kasataan usein suuriksi palvelinkeskuksiksi, joissa voi olla suurimmillaan useita satoja tuhansia yksittäisiä palvelimia ja joiden sähkönkulutus voi olla useiden megawattien luokkaa. Vuonna 2008 palvelinkeskusten sähkön kokonaiskulutuksen arvoidaan olevan 120 TWh luokkaa. Tällöin niiden käyttämän sähköntuoton päästöt ovat jo monien teollisuuden alojen, kuten terästeollisuuden, kanssa samaa luokkaa. Vuonna 2008 palvelinkeskusten kuluttaman energian tuotannon päästöjen arvoidaan olevan hieman alle lentoliikenteen päästöjen.

Tavallisesti keskukset jäähdytetään ilmajäähdytyksellä, mutta lisääntyneiden jäähdytysongelmien myötä on kehitelty myös vesijäähdytystä. Ilmajäähdytyksellä keskuksen kokonaissähkönkulutuksesta jopa puolet voi kulua jäähdytykseen, tavallisemmin kuitenkin noin kolmannes. Syntyvää jätelämpöä voidaan käyttää jopa kaukolämmitykseen.

Mikä on vertaisverkko?

Vertaisverkko (P2P, engl. peer to peer) on verkko, jossa ei ole kiinteitä palvelimia ja asiakkaita, vaan jokainen verkkoon kytketty taho toimii sekä palvelimena että asiakkaana verkon muille jäsenille. Termi on yleensä yhdistetty tietokoneisiin ja tietoverkkoihin, mutta on ollut viime aikoina käytössä muun muassa ihmisten sosiaalista verkostoitumista tutkittaessa. Internetissä vertaisverkkoja käytetään useisin tarkoituksiin, kuten tiedostojen jakamiseen, internet-puheluihin ja pikaviestintään. Arkikielessä vertaisverkoilla tarkoitetaan nimenomaan tiedostonjakoverkkoja, joiden valtava suosio on nostanut ne suuren yleisön tietoisuuteen.

Etuna perinteiseen palvelin-asiakas-malliin verrattuna on resurssien järkevämpi käyttö. Asiakkaat eivät jonota pääsyä palvelimelle, vaan verkon kaikkien jäsenten laskentateho, kaista ja tallennustila on yhteisessä käytössä. Vertaisverkon kapasiteetti siis kasvaa uusien jäsenten myötä. Toinen etu on tiedon hajanaisuus: sama data on verkossa moneen kertaan eri paikoissa, mikä lisää luotettavuutta.

Ensimmäinen laajamittainen vertaisverkko oli NNTP-protokollaan perustuva keskusteluryhmäjärjestelmä Usenet.

Tiedostonjakoverkot

Tiedostonjakoverkot ovat tunnetuin vertaisverkkotyyppi. Tiedostonjakoverkkoja käytetään yleisimmin musiikkin, elokuvien ja tietokoneohjelmien levittämiseen. Näissä verkoissa levitetään laittomasti paljon tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, mikä on herättänyt viime vuosina erityisesti musiikki- ja elokuvateollisuuden huomion.

Tiedostonjakoverkot voidaan jakaa kolmeen sukupolveen:

Ensimmäisen sukupolven verkot perustuvat keskuspalvelimiin. Napster oli suosituin ensimmäisen sukupolven verkko. Nykyisistä suurista verkoista Direct Connect ja eDonkey toimivat näin, joista tosin jälkimmäinen vähenevissä määrin eMulessa tapahtuneiden uudistusten jälkeen.
Toisen sukupolven verkot toimivat ilman keskuspalvelinta. Toisen sukupolven verkkoja on vaikeampi rajoittaa, koska niitä ei voi sulkea sammuttamatta kaikkia kyseisen verkon käyttäjien asiakasohjelmia. Suosittuja toisen sukupolven verkkoja ovat Gnutella ja FastTrack.
Kolmannessa sukupolvessa painotetaan salausta ja anonymiteettiä eli käyttäjien tiedot salataan niin, etteivät kyseisen verkon muut asiakkaat voi nähdä kuka käyttäjä on. Myös heidän tiedostonsa salataan niin, ettei kukaan voi nähdä suoraan, mitä toisella käyttäjällä on jaettavana. Suosituimpia edelläkävijöitä tässä sukupolvessa ovat Freenet, GNUnet, Mute ja Ants. Myös Skype käyttää omaa salattua vertaisverkkoaan puheluiden, tiedostojen sekä keskustelujen ohjaamiseen.

2.10.2011

Mikä on IPv6?

IPv6 on nykyisen IP-protokollan (IPv4) seuraajaksi kehitetty protokolla. IPv6 tunnettiin varhaisessa kehitysvaiheessaan myös nimellä IPng eli IP next generation. Sen tärkein ero IPv4:ään on osoitteen pituus ja osoiteavaruuden laajuus. IPv6:ssa käytetään 128-bittisiä osoitteita, jolloin yhdessä verkossa voi olla yli 340 sekstiljoonaa (340·10 potenssiin36) solmua, IPv4:n osoitteen pituus on 32 bittiä, ja IPv4-verkossa voi olla noin neljä miljardia (4·109) solmua.

IPv4 osoitteiden puute

Tärkein syy IPv6:n kehittämiseen oli nykyisin käytössä olevan IPv4-protokollan osoiteavaruuden pienuus. IPv4-osoitteiden loppumisesta on esitetty useita arvioita. Euroopassa IP-osoitteita hallinnoivan RIPEn vuonna 2007 esittämän arvion mukaan IPv4-osoiteavaruus loppuu vuoteen 2011 mennessä.[1]

IPv4-osoitteiden loppumista on kyetty siirtämään käyttämällä osoitteenmuunnostekniikoita ja muuttamalla IP-osoitteiden jakamista tehokkaammaksi. Osoitteenmuutoksien avulla suurikin joukko koneita voi jakaa yhtä aikaa yhden IP-osoitteen. Toisaalta juuri osoitteenmuunnostekniikat vaikeuttavat monien uusien palvelujen, kuten IP-puheen tai vertaisverkkojen käyttöä. Osoitteiden jakamista on tehostettu jakamalla organisaatioille entistä sopivamman kokoisia osoitenippuja, mikä on vähentänyt käyttämättömien mutta varattujen osoitteiden määrää. Toisaalta muuttamalla verkkojen konfigurointia dynaamisemmaksi esimerkiksi DHCP-protokollan avulla on voitu kierrättää entistä pienempää määrää osoitteita niille jotka sitä sillä hetkellä tarvitsevat.

Mikä on Telnet?

Telnet on yhteysprotokolla pääteyhteyksiin Internetin ylitse. Telnet on myös telnet-protokollaa käyttävä hyvin yleinen ohjelma.

Usein pääteyhteys muodostetaan asiakkaan tietokoneesta palvelimen komentorivipalveluihin, jolloin päästään käyttämään palvelimen ohjelmia ja palveluita, esimerkiksi lukemaan sähköpostia.

Telnet-ohjelma löytyy käytännössä kaikilta käyttöjärjestelmiltä vakiona lukuisien Internetistä löytyvien hyvien pääte-emulaattorien lisäksi.

Koska telnet-protokollan asiakaspuoli ei oletusarvoisesti liikennöi palvelinpuolelle mitään protokollakohtaista, voi telnet-ohjelmia käyttää myös yksinkertaisten puhtaiden TCP-yhteyksien ottamiseen tiettyihin palveluihin vaikkapa niiden testaamista varten.

Telnet ei salaa liikennettä (mukaan luettuna salasanoja) millään tavalla, ja muutenkin protokollan tietoturvan taso on heikko. Muun muassa tämän vuoksi telnetin käyttö pääteyhteyksiin on 1990-luvun lopulta alkaen vähentynyt jyrkästi. SSH-protokolla on monissa käyttötarkoituksissa käytännössä korvannut telnetin.

Mikä on ethernet?

Ethernet on pakettipohjainen lähiverkkoratkaisu (LAN), joka on yleisin ja ensimmäisenä laajasti hyväksytty lähiverkkotekniikka. Nimi Ethernet on lähtöisin maailmaneetteristä: jaetusta kommunikaatioon käytetystä väylästä, yhteisestä viestiavaruudesta. Nykyään nimitys "Ethernet" viittaa joukkoon lähiverkkojen toteutustapoja, jotka käyttävät CSMA/CD-kilpavaraustekniikkaa jakaessaan siirtotien työasemien kesken. Ethernet toteuttaa OSI-mallin kerrokset 1 ja 2 (fyysinen- ja siirtoyhteyskerros). IEEE on standardoinut Ethernet-tekniikoita 802.3-työryhmässä.

Ethernetin vaiheet

Ensimmäistä Ethernet verkkoa – jota nimitettiin Alto ALOHANetiksi – alettiin kehittää Xeroxin Palo Alton tutkimuskeskuksessa vuonna 1972. Alun perin verkon siirtonopeutena käytettiin 2,94 Mb/s.

Laajemmin Ethernet-verkkoa alettiin käyttää 1980-luvulla. Aluksi käytettiin halkaisijaltaan yli 10 mm vahvuiseen koaksiaalikaapeliin perustuvaa Ethernet-versiota ("paksu" Ethernet), 1985 hyväksyttiin ohuempaa ja halvempaa kaapelia käyttävä versio ("ohut" Ethernet). Seuraavaksi tuli 10baseT, halpaa Cat3-parikaapelointia käyttävä versio.

Vuonna 1995 saavutettiin 100 Mbit/s siirtonopeus, FastEthernet eri versioineen, joista 100baseTX on jäänyt käyttöön. Siirtonopeuden kasvu perustui paitsi parempiin verkkolaitteisiin ja laadukkaampiin kaapeleihin (Cat5) niin ennen kaikkea verkon rakenteen muuttumiseen: Ethernetissä alun perin käytetty väylärakenne oli muuttunut tähtimäiseksi.

Vuonna 1998 kehitettiin seuraava versio GigabitEthernet, jossa 1 Gb/s nopeus saavutettiin ottamalla käyttöön pidemmät kehykset, pienentämällä CSMA/CD-algoritmille sallitun alueen kokoa, tehostamalla siirrossa käytettävää koodausta eli symbolin esitystapaa, siirtymällä half-duplexiin ja lisäämällä PAM-modulaatioon kaksi uutta jännitetasoa. Nykyisin käytössä on jo 10 Gb/s Ethernet, joka tuki aluksi vain valokuituyhteyksiä, mutta nyt käytössä on jo useampi standardi myös kuparikaapeleille.

Mikä on reititin?

Reititin (engl. Router) on tietoverkkoja yhdistävä laite. Reitittimen tehtävä on välittää tietoa tietoverkon eri osien välillä. Reitittimen siis pitää tietää, missä suhteessa eri tietoverkot ovat toisiinsa ja se osaa tehdä tietoliikenteelle reittivalinnan. Reititin on osallisena aina vähintään kahdessa verkossa. Reitittimien muodostaman verkon rakenteesta käytetään nimitystä topologia.

Reitittimen toiminta

Verrattaessa reitittimiä maantieverkkoon niiden tehtävä on sama kuin tienristeysten, eli mahdollistaa tarvittaessa liikenteen ohjaamisen johonkin toiseen suuntaan. Reitittimillä, kuten myös tienristeysten varrella olevilla opasteilla, välitettävää liikennettä voidaan myös ohjata kulkemaan määränpäätä kohti suuremman välityskyvyn omaavaa reittiä. Tässä analogiassa toisen yleisen tietoverkkoon liitettävän laitteen, kytkimen, tehtävä puolestaan on välittää liikennettä yhden tien varrella olevien asukkaiden kesken.

Jotta reitittimet pystyvät ohjaamaan välittämänsä tiedon kulkua niillä pitää olla tieto verkon topologiasta, jonka perusteella tehdään sopiva reititysvalinta. Reitittimet saavat topologiatietoa sekä reititysprotokollista että ihmisavusteisesti. Kun lähde- ja kohdeverkkojen välille on useita reittejä, reitittimen tehtävänä on valita paras reitti. Reittivalinta voi perustua reitin minimipituuteen, reitin nopeuteen, reiteille annettuihin prioriteettehin ja niin edelleen. Reittivalinnan perusteita kutsutaan metriikaksi. Reitittimet toimivat OSI-mallin verkkokerroksella (kerros 3).

Yleinen esimerkki reitittimestä on kiinteistön ja DSL-palveluntarjoajan välissä oleva DSL-modeemi. Tällöin modeemin reitityksestä huolehtiva laitteisto tuntee sekä oman lähiverkkonsa että seuraavan hypyn Internetin suuntaan, eli palvelutarjoajan DSL-keskittimeen. Tällöin reitittimen saadessa datapaketin lähiverkosta se reitittää sen kohti ainoaa tuntemaansa toista reititintä.

Monimutkaisemmassa tapauksessa reitittimellä on useita liittymiä eri verkkoihin, joista on liittymiä toisiin verkkoihin. Tällöin kahden eri verkon osan välille voi muodostua useita mahdollisia reittejä joista reititin valitsee käytössään olevien tietojen ja sääntöjen perusteella sopivan. Monimutkaisissa tapauksissa reitittimet käyttävät usein reititysprotokollia, joiden avulla reitittimet vaihtavat itsenäisesti keskenään reititys- ja metriikkatietoja.

Mikä on TCP/IP?

TCP/IP (Transmission Control Protocol / Internet Protocol) on usean Internet-liikennöinnissä käytettävän tietoverkkoprotokollan yhdistelmä. IP-protokolla on alemman tason protokolla, joka vastaa päätelaitteiden osoitteistamisesta ja pakettien reitittämisestä verkossa. Sen päällä voidaan ajaa useita muita verkko- tai kuljetuskerroksen protokollia, joista TCP-protokolla on yleisin. Se vastaa kahden päätelaitteen välisestä tiedonsiirtoyhteydestä, pakettien järjestämisestä ja hukkuneiden pakettien uudelleenlähetyksestä. Vaikka TCP/IP-protokollaperheeseen kuuluu monia muitakin protokollia, pääosa liikennöinnistä tapahtuu TCP-yhteyksinä IP-protokollien päällä. Tämän takia protokollaperhe yleensä tunnetaan nimellä TCP/IP.

Standardit

TCP/IP-protokollaperheestä vastaa IETF-standardointiorganisaatio. Sovellus-, kuljetus- ja verkkokerroksen protokollat määritellään sen hyväksymissä RFC-sarjan dokumenteissa. Peruskerroksen protokollat eivät kuulu TCP/IP-protokollaperheeseen vaan ne ovat usein IEEE-standardointiorganisaation määrittelemiä. Internetissä käytettävän sisällön esitys on eri tahojen määrittelemää, esimerkiksi W3C-standardointiorganisaatio on määritellyt HTML- ja XML-esitystavat.

IP-protokolla

Verkkokerroksen IP-protokolla on TCP/IP-protokollan ydin. Verkossa tietoa välittävät reitittimet välittävät ainoastaan IP-paketteja, mikä perustuu IP-pakettien otsikkokenttien tietoihin. Kaikki ylemmän tason protokollat, kuten TCP, ovat sisällytetty, enkapsuloitu, IP-paketin data-osioon. Näin ollen IP-tasolla toimiva verkko ei ole tietoinen ylemmän tason protokollista ja yhteyksistä.

TCP-protokolla

Kuten TCP/IP-protokollaperheen nimestä voi arvata, toiseksi tärkein perheen protokolla on TCP-protokolla, joka luo yhteydet tietokoneiden sovellusten välille käyttäen IP-paketteja. Se huolehtii vuonhallinnasta, luotettavuudesta, kuittauksista ja pakettien laittamisesta oikeaan järjestykseen.

Vakoiluohjelmien tunnusmerkit: tarkkaillaanko sinua?

Jos tietokone alkaa toimia oudosti tai oireilee seuraavassa kuvatulla tavalla, tietokoneessa saattaa olla vakoilu- tai haittaohjelma.

• Ponnahdusikkunamainoksia tulee jatkuvasti näkyviin. Jotkin haittaohjelmat avaavat ponnahdusikkunamainoksia, jotka eivät liity käyttämääsi internet-sivustoon. Mainokset viittaavat usein aikuisviihdesivustoille tai niiden sisältö on muuten epäilyttävää. Jos ponnahdusikkunamainoksia tulee näkyviin heti koneen käynnistämisen jälkeen tai silloin kun et käytä internetiä, koneessa saattaa olla vakoilu- tai haittaohjelma.

• Asetukset ovat muuttuneet, enkä pysty palauttamaan niitä ennalleen. Jotkin haittaohjelmat pystyvät muuttamaan kotisivun tai hakusivun asetuksia. Tämä aiheuttaa sen, että aloitussivu tai hakusivu ovat tuntemattomia sivuja. Vaikka muutat asetukset ennalleen, ne saattavat muuttua joka kerta, kun kone käynnistetään uudelleen.

• Internet-selain sisältää osia, joita et muista ladanneesi. Vakoilu- ja haittaohjelmat voivat lisätä ylimääräisiä ei-toivottuja työkalupalkkeja web-selaimeen. Vaikka poistaisit nämä työkalupalkit, ne saattavat tulla takaisin aina, kun kone käynnistetään uudelleen.

• Tietokone toimii hitaasti. Vakoilu- ja haittaohjelmia ei ole välttämättä suunniteltu toimimaan nopeasti. Ohjelmat käyttävät toimintojen jäljittämiseen ja mainosten lähettämiseen resursseja, jotka saattavat hidastaa tietokoneen toimintaa. Virheet ohjelmistossa saattavat kaataa tietokoneen.

Jos jokin ohjelma kaatuu normaalia useammin tai kone toimii normaalia hitaammin tavallisia toimintoja suorittaessa, koneessa saattaa olla vakoilu- tai haittaohjelmia.

Lähde: Microsoft.fi

1.10.2011

Tietoturvatutkimus: yli miljoona ihmistä maailmassa joutuu verkkorikollisuuden uhriksi päivittäin

Symantecin Norton -kuluttajatuotteiden yksikön julkistama tutkimus paljastaa, että verkkorikollisuuden uhriksi joutui viime vuonna 431 miljoonaa aikuista. Kaikkiaan verkkorikollisuus maksoi uhreilleen 388 miljardia dollaria, kun mukaan lasketaan verkkorikollisuuden aiheuttamat rahalliset menetykset (114 miljardia dollaria) ja verkkorikollisuuden selvittelyyn kuluva aika, joka tutkimuksen mukaan aiheuttaa 274 miljardin dollarin kulut. Siten verkkorikollisuus on suurempaa kuin maailman huumemarkkinat, sillä marihuanan, kokaiinin ja heroiinimarkkinoiden yhteenlaskettu arvo on 288 miljardia dollaria.

Norton Cybercrime Report 2011:n mukaan yli kaksi kolmasosaa internetin käyttäjistä (69 prosenttia) on joutunut verkkorikoksen uhriksi. Neljätoista aikuista joutuu verkkorikoksen uhriksi joka sekunti, mikä tarkoittaa yli miljoonaa uhria päivittäin.

Raportissa tutkittiin ensimmäistä kertaa myös netin käyttöä matkapuhelimella. Sen mukaan matkapuhelimella nettiä käyttäneistä aikuisista 10 prosenttia on joutunut verkkorikoksen uhriksi. Luku ei yllätä, sillä keväällä julkistettu Symantec Internet Security Threat Report, Volume 16 -raportin mukaan mobiililaitteiden haavoittuvuuksien määrä kasvoi 42 prosenttia vuonna 2010 edellisvuoteen verrattuna. Mobiilikäytön yleistyessä verkkorikollisten mielenkiinto mobiililaitteisiin on lisääntynyt huomattavasti ja vuonna 2010 raportoitiin 163 uutta mobiilikäyttöjärjestelmien haavoittuvuutta, kun vuonna 2009 haavoittuvuuksia oli 115. Mobiiliuhkien lisäksi verkkorikosten uhrilukua kasvattavat sosiaalisten verkkojen suosion lisääntyminen ja suojauksen puute.

Nuoret miehet ja mobiilikäyttäjät suurimmassa vaarassa

Tutkimuksen mukaan 18-31-vuotiaat miehet, jotka käyttävät nettiä kännyköillään ovat todennäköisimmin verkkorikosten uhreja. Tässä ryhmässä neljä viidestä on joutunut joskus verkkorikoksen uhriksi. Yleisin - ja helpoimmin estettävissä oleva - verkkorikollisuuden muoto on tietokonevirukset ja haittaohjelmat, joista on kärsinyt 54 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi yleisimpiä ovat verkkohuijaukset (11 prosenttia) ja kalasteluviestit (10 prosenttia). Keväällä julkistetun Symantec Internet Security Threat Report, Volume 16 -raportin mukaan erilaisten haittaohjelmien määrä nousi 19 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2010 löytyi 286 miljoonaa erilaista haittaohjelmaa.

"Ihmiset eivät vieläkään tiedosta kuinka yleistä verkkorikollisuus on. Tutkimuksemme mukaan verkkorikollisuuden uhriksi joutuneiden määrä on kolminkertainen verrattuna perinteiseen rikollisuuteen. Silti yli kaksi kolmannesta uskoo, että joutuu todennäköisemmin fyysisen maailman rikoksen uhriksi", sanoo Symantec Finlandin partneritoiminnasta vastaava johtaja Erkko Skantz. "Tutkimuksen vastaajista 89 prosenttia on sitä mieltä, että verkkorikollisten tuomitsemiseen pitäisi panostaa enemmän, mutta verkkorikollisuuden torjuminen kuuluu kaikille. Meistä jokaisen on oltava valppaina ja varmistettava, että toimimme verkossa turvallisesti."

Vaikka ihmiset ovat hyvinkin tietoisia verkkorikollisuuden vaaroista, tieto ei johda toimintaan. Vastaajista 74 prosenttia kertoo aina tiedostavansa verkon vaarat. Kuitenkin 41 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei heillä ole ajantasaista tietoturvaohjelmaa. Lisäksi vain alle puolet kertoi tarkistavansa luottokorttilaskunsa säännöllisesti petosten varalta. Vastaajista 61 prosenttia ei myöskään käytä vahvoja salasanoja tai vaihda salasanojaan säännöllisesti. Mobiilikäyttäjistä vain 16 prosentilla on puhelimessaan ajantasainen tietoturvaratkaisu.

Lähde: Symantec.fi

Windows-huijaus


Panda Security on löytänyt haittaohjelman, joka yrittää viedä kavalasti käyttäjän rahat. Huijauksessa käytetään hyväksi Microsoftin piratismin vastaisten hankkeiden mainetta sekä ikävää uhkailua.

Panda kertoo viruslaboratorionsa blogissa uudesta tuholaisesta, joka uskottelee käyttäjälle, että Windowsin aktivoinnissa on ongelma.

Kun tietokone käynnistetään, haittaohjelma näyttää mustan ruudun, jossa on viesti "Microsoftilta". Viestin mukaan Windowsin aitoutta ei pystytty varmistamaan. Käyttäjä saa asian kuntoon maksamalla 100 euron suuruisen lisenssimaksun.

Tiedot tuhotaan, syytteet odottavat …

Viestissä uhataan, että jos maksua ei suoriteta 48 tunnin kuluessa, käyttäjä menettää pääsyn koneelle ja kaikki sen tiedostot tuhotaan. Lisäksi väitetään, että käyttäjän ip-osoite on jo yleisen syyttäjän tiedossa. Jos aktivointimaksua ei suoriteta, käyttäjää uhkaa syyte.

Uhri ohjataan maksusivuille, jossa hän voi muka suorittaa lisenssimaksun Microsoftille. Todellisuudessa sivut ovat väärennettyjä, ja rahat menevät suoraan rikollisille.

Tämän tyyppisiä kiristysohjelmia (ransomware) on nähty monia kertoja viime vuosina. Tällä kertaa poikkeuksellista on haittaohjelman vaatima korkea rahasumma. Sitä saattaa selittää se, että haittaohjelmaa on Pandan mukaan levitetty lähinnä saksankielisessä Euroopassa.

Jos tämä haittaohjelma pääsee koneelle, rahasummaa ei kannata maksaa. Panda kertoo sivuillaan koodin, jolla "aktivoinnin" saa suoritettua.

Lähde: Tietokoe.fi