Nuorten netiketti - muista omat oikeutesi netissä

Netti on mahtava juttu! Netissä on mukava hengailla kavereiden kanssa, etsiä tietoa, pelailla, tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia. Jokaisella on myös netissä oikeuksia, joita ei saa loukata. Lue nämä oikeudet ja pohdi, käytätkö sinä nettiä fiksusti ja turvallisesti.

Verkkokaupan perustaminen - lue tämä ennen perustamista

Ohjelmiston valitseminen. Ensimmäiset tärkeät päätökset on tehtävä jo suunnitteluvaiheessa. Tärkeimpien joukossa on verkkokaupan takana pyörivän ohjelmiston valitseminen.

Kotisivujen teko

Ohessa on lyhyt katsaus nettisivujen luomiseen. Tälle sivulle listasin asioita joita vaaditaan ja joista on lähdettävä liikkeelle. Jos olet aloittelija ja HTML-koodi sinulle ei ole tuttua, niin listasin myös useita paikkoja, josta saa hyvännäköisiä nettisivuja ilmaiseksi!

Perustietoa informaatioteknologiasta

Internet on maailmanlaajuinen tietoliikenneverkko, jonka tunnetuin käyttömuoto on www eli web (World Wide Web). Vaikka vasta www teki internetistä suuren yleisön tunteman ja käyttämän, www on siis vain osa internetiä.

Mikä on internet?

Tarkalleen ottaen internet on kansainvälinen tietokoneverkosto, joka on muodostettu tiedonvälitystä varten. Nimi "internet" tulee sanoista international eli kansainvälinen ja network eli verkko tai verkosto.

30.11.2011

Mikä on WYSIWYG?

WYSIWYG-lyhennettä (engl. What You See Is What You Get eli mitä näet, sitä saat) käytetään viittaamaan sellaisiin ohjelmistoihin, joissa sisältö näyttää muokattaessa hyvin samalta kuin lopputulos. Sen sijaan muotoa ja rakennetta kuvaavaa metadataa ei välttämättä näytetä. Hyvin usein käsitettä käytetään kuvaamaan tekstinkäsittelyohjelmia tai HTML-editoreja.

WYSIWYG-ohjelmien tavoitteena on helpottaa muokkaamista esittämällä käyttäjälle suoraan työn lopullinen muoto ja jättämällä käyttäjän kannalta epäoleellinen tieto näyttämättä. WYSIWYG-ohjelmissa muotoilu tapahtuu yleensä valitsemalla muotoiltava asiakirja tai sen osa ja suoritettava muotoilutoiminto esimerkiksi klikkaamalla kuvaketta tai käyttämällä pikavalikkoja. Useissa HTML-editoreissa on kuitenkin myös mahdollisuus muokata asiakirjan lähdekoodia, sillä muuten esimerkiksi JavaScript-koodien lisääminen olisi hankalaa. Myös standardoimattomien HTML-elementtien lisääminen on WYSIWYG-editoreissa usein rajoitettu.

Koska WYSIWYG-ohjelmistojen käyttö ei edellytä muotoilukoodin tuntemusta, voidaan niitä pitää erittäin käyttäjäystävällisinä. WYSIWYG-ohjelmistot soveltuvatkin tämän takia hyvin myös aloittelijoille ja auttavat opeteltaessa jotain uutta muotoilukieltä tai -tekniikkaa.
WYSIWYG-ohjelmien haittapuolena on se, että asiakirjan ulkomuoto näytöllä ei ole optimoitu tämän heikkouksia huomioiden. Kaikki fontit eivät esimerkiksi sovellu näytölle tai ohjelman tuottama muotoilukoodi on liian monimutkaista hidastaen koodin suorittamista. Toisaalta myös lähestymistapa houkuttelee viilaamaan yksityiskohtia kokonaisuuden kustannuksella.

Käytännössä asiakirjan ulkonäkö ei aina WYSIWYG-ohjelmillakaan vastaa näytöllä nähtyä. Asiakirjojen tulostaminen eri kirjoittimella kuin mikä on ohjelman oletusvalintana saattaa esimerkiksi muuttaa sivujakoa, ja WWW-sivujen ulkonäkö riippuu kuitenkin lukijan käyttämästä näytöstä, ohjelmistosta ja asetuksista.

Mikä on WAN?

Laajaverkko eli WAN (engl. Wide Area Network) on tiedonsiirtoverkko, joka peittää laajoja maantieteellisiä alueita. Nämä verkot ovat suurempia kuin kaupunkiverkot tai pienemmät. Laajaverkko yhdistää lähiverkot sekä kaupunkiverkot yhdeksi suureksi verkoksi, ääritapauksena Internet.

Koska kaupunkiverkossa ja hyvin usein lähiverkossa käytetään jo hyvin nopeita verkkoyhteyksiä, joudutaan laajaverkossa käyttämään hieman erilaisia ratkaisuja. Yksi tapa saada lähiverkon tai kaupunkiverkon koko kaistan tarve tyydytettyä, on laittaa useita rinnakkaisia linjoja suorittamaan tehtävää. Liikenteen määrää voidaan myös rajoittaa IP-osoite- tai IP-aluekohtaisesti.

Mikä on W3C?

W3C eli World Wide Web Consortium on kansainvälinen yritysten ja yhteisöjen yhteenliittymä, joka ylläpitää ja kehittää WWW:n standardeja tai suosituksia kuten W3C niitä kutsuu. Sen perusti vuonna 1994 WWW:n keksijä Tim Berners-Lee, joka toimii nykyisinkin W3C:n johtajana. Konsortiolla on yli 400 jäsentä.

Konsortion päämaja on Massachusetts Institute of Technologyn tiloissa Yhdysvalloissa. Muut instituutit, joissa W3C:llä on tutkimusta, ovat ERCIM Ranskassa ja Keio University Japanissa. Lisäksi W3C:llä on useita aluetoimistoja eri maissa.

Mikä on välimuisti?

Välimuisti eli cache on pieni, nopea muisti, jonka tehtävä on nopeuttaa tietokoneen toimintaa. Välimuistissa pyritään pitämään sellaisten muistipaikkojen sisältöjä, joihin todennäköisesti pian viitataan.

Muistihierarkia

Ihannetapauksessa tietokoneessa olisi käytettävissä suuri määrä hyvin nopeaa muistia, mutta käytännössä tilanne on aina toinen: suurikapasiteettisesta muistista on vaikea tehdä nopeaa, ja nopea muisti on kallista. Tästä syystä on järkevää tehdä muistista hierarkia, jossa mahdollisimman lähellä suoritinta on pienin ja nopein muisti, vähän siitä kauempana vähän suurempi ja vähän hitaampi, ja kaikkein kauimpana suurin ja hitain. Nopeimmassa muistissa pyritään pitämään aina sitä osaa tiedosta, jota suurimmalla todennäköisyydellä tullaan pian tarvitsemaan, ja hitaimmassa muistissa on tallessa kaikki talletetut tiedot.

Suorittimen rekisterit ja massamuistilaitteet kuten kiintolevyt voidaan myös ajatella osaksi muistihierarkiaa, vaikka ne toimivatkin eri tavalla: rekistereiden käyttö on määritelty jo ohjelmakoodissa ja kiintolevylle sivuttamisesta huolehtii käyttöjärjestelmä virtuaalimuistin avulla.

Tietokoneohjelmien muistinkäyttö on yleensä toistuvaa ja paikallista. Tämä tarkoittaa sitä, että jos jotain kohtaa muistista on juuri käytetty, sitä tai sen lähellä olevia muistipaikkoja tullaan suurella todennäköisyydellä käyttämään lähitulevaisuudessa.

Välimuisti perustuu näihin huomioihin. Aina kun muistista haetaan tietoa, tarkastetaan ensin löytyykö tieto välimuistista. Jos tieto löytyy jo ennestään välimuistista, se haetaan suoraan sieltä. Tätä kutsutaan välimuistin osumaksi. Jos tietoa ei löydy välimuistista, se haetaan hitaammasta muistista ja talletetaan samalla välimuistiin. Tätä kutsutaan välimuistihudiksi. Jos välimuisti on täysi, siellä ollut vanhempi tieto väistyy uuden tieltä. Jos välissä on ollut paljon muita muistioperaatiota ennen kuin samaa tietoa tarvitaan uudelleen, tieto ei enää olekaan välimuistissa, ja se pitää hakea uudestaan hitaammasta muistista.

Koska edellisten muistioperaatioiden käyttämien osoitteiden lähellä olevia osoitteita tullaan suurella todennäköisyydellä käyttämään, välimuistiin tallennetaan yleensä joitain muistipaikkoja haetun osoitteen ympäriltä. Tällöin myös näihin lähimuistiosoitteisiin viittaavat muistihaut voivat osua välimuistiin, vaikka kyseisestä osoitteesta ei olekaan haettu tietoa lähiaikoina.
Välimuistin osumien suhdetta kaikkien muistioperaatioiden määrään kutsutaan välimuistin osumatarkkuudeksi. Tämä luku ei ole mikään kiinteä yleispätevä luku, vaan se vaihtelee järjestelmän kuormitusasteen ja ohjelmien käyttäytymisen mukaan.

Mikä on VPN?

VPN (Virtual Private Network) on tapa, jolla kaksi tai useampia yrityksen verkkoja voidaan yhdistää julkisen verkon yli muodostaen näennäisesti yksityisen verkon. Nykyisin VPN-määritelmä on laajennettu koskemaan myös yksittäisten etätyöasemien liittämistä yrityksen verkkoon.
VPN-verkon yksityisyys ja tietoturva voidaan hoitaa joko fyysisesti tai salauksella. Asiakkaan verkkoja yhdistävä VPN voi siis perustua jommallekummalle seuraavista:

- Perinteiset suljetut verkot, kuten operaattoriverkot fyysisellä suojauksella
- Julkiset ja avoimet verkot, kuten salattu Internet

Suljetut verkot

Puhelinverkoissa VPN:iä tehtiin teleoperaattorin verkolla jo 1980-luvulla.
Tietoverkkojen yhdistämisessä verkot liitetään runkoverkkoon esimerkiksi xDSL, Frame Relay, ATM, tai Ethernet-pohjaisia tekniikoita käyttäen tai yksinkertaisesti kylmällä kuparilla. Runkoverkoissa käytetään useimmiten useiden asiakkaiden liikenteen erotteluun MPLS:ää, ATM:ää tai yksinkertaisimmillaan IP-osoitekohtaisia pääsylistoja.

Myös IPsec-protokollaa käytetään suljetuissa operaattori-VPN:issä, muttei tietoturvan vaan konfiguroinnin vuoksi. IPsec-tunneleiden konfigurointi operaattorin runkoverkon reunareitittimien välillä yksinkertaistaa konfiguraatiota IP-pääsylistoista huomattavasti, ja ei ole riskiä, että asiakkaiden verkkojen liikenteet pääsisivät sekaantumaan.

Mikä on VoIP?

VoIP eli IP-puhe (lyhenne sanoista Voice over Internet Protocol, engl. Voice over IP, IP telephony tai Internet telephony) on kattotermi tekniikalle, jonka avulla ääntä voidaan siirtää reaaliaikaisesti Internetin tai muun IP-protokollaa käyttävän verkon välityksellä: puhe muutetaan digitaaliseen muotoon ja siirretään paketteina verkon yli. Jos IP-puhelun vastaanottaja käyttää perinteiseen puhelinverkkoon kytkettyä puhelinta tai kännykkää, puhelu siirretään Internetin välityksellä läheiseen puhelinkeskukseen jossa se muunnetaan paikallispuheluksi.

VoIP-yhteyskäytännöt koostuvat puhelun muodostukseen käytetyistä merkinantoprotokollista ja ääneen siirtoon käytetyistä puheprotokollista. Puhelun muodostusta varten on kaksi erilaista ja epäyhteensopivaa standardia, vakaampi ja monipuolisempi, mutta monimutkaisempi H.323 sekä yksinkertainen, mutta jatkuvasti laajeneva SIP. Nykyisin trendi VoIP-tuotteissa näyttää selvästi siirtyvän SIP-protokollaan, ja se tulee olemaan mm. myöhemmissä 3G-verkoissa käytetty signalointiprotokolla.

Myös fakseja voidaan lähettää Internetin yli käyttämällä T.38-protokollaa. Tällöin puhutaan FoIP:ta (engl. Fax over IP).

VoIP-puhelun vaatimukset

IP-puheluita varten tarvitaan päätelaite ja Internet-yhteys, mielellään laajakaistayhteys nopeudeltaan ainakin 256 kb/s. Päätelaitteena voi käyttää varsinaisen IP-puhelimen lisäksi tietokonetta tai IP-sovitinta, johon voi kytkeä tavallisen lankapuhelimen. Kun käytetään IP-puhelinta tai sovitinta, ei tietokoneen tarvitse olla päällä puhuttaessa puheluita, vaan riittää että verkkoyhteys on toiminnassa. Kun päätelaitteena käytetään tietokonetta, siihen pitää kytkeä kuuloke. Kuulokkeena käytetään yleensä sankakuuloketta - kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmää - mutta erillinen mikrofoni sekä kuulokkeet tai kaiuttimet toimivat myös. Lisäksi tarvitaan puhelinohjelma.

Myös joihinkin matkapuhelimiin on mahdollista saada Javalla toteutettuja tai puhelimen käyttöjärjestelmässä olevia VoIP-sovelmia, joilla voi puhelimen GPRS tai WLAN-yhteyttä käyttäen soittaa toisiin samanlaisiin kännyköihin tai muihin nettipuhelimiin. Tällaiset puhelut maksavat vain GPRS-liikenteen tai WLAN-liikenteen tapauksessa internet-yhteyden hinnan. Tämä kuitenkin edellyttää GPRS-alueella hyvää kuuluvuutta (EDGE) ja WLAN-liikenteen osalta WLAN-verkon kuuluvuusalueen sisäpuolella pysyttelyä. Markkinoilla on myös VoWLAN-ratkaisuja, joilla tuetaan tukiasemasta toiseen siirtymistä (esimerkiksi tehtaan sisällä), normaalissa WLAN-verkossa siirtyminen tukiasemasta toiseen katkaisee puhelun. WLAN-verkkoa käyttäessä IP-puheluiden osalta ei voidakaan käytännössä käyttää termiä "mobiili", koska liikkuvuus on varsin rajoitettua.

Mikä on tietokanta?

Tietokanta on tietotekniikassa käytetty termi tietovarastolle. Se on kokoelma tietoja, joilla on yhteys toisiinsa. Tietokannan ei välttämättä tarvitse olla sähköisessä muodossa, vaan sellaista voidaan pitää esimerkiksi kynällä ja paperilla. Kalenterikin on tietokanta.

Tietokanta saattaa edustaa jotain selvästi rajattua kohdetta reaalimaailmasta. Tällainen kohde voi olla esimerkiksi yrityksen keräämät tiedot asiakkaistaan.

Tietokantojen koot voivat vaihdella suuresti, yhteen tiedostoon tallennetuista taulukoista hyvin suuriin tietokantoihin joissa on useita miljoonia tietueita lukuisista kiintolevyistä koostuvilla levypakoilla. Tietokantaan voidaan tallentaa eri formaateissa olevaa tietoa, esimerkiksi tekstiä, ääntä ja videokuvaa.

Tietokantojen historia

Ensimmäiset nykyisten tietokantojen edeltäjät kehitettiin 1960-luvulla. Alan pioneeri oli Charles Bachman.

Relaatiotietokantamallin ja käsittelyteorian kehitti Edgar F. Codd vuonna 1970. Codd työskenteli IBM:n tutkimuslaboratoriossa ja hän johti ensimmäisten relaatiotietokantojen testiversioiden kehitystyötä. Vuosina 1973-1976 IBM laboratoriossa kehitettiin relaatiotietokannan prototyyppiä nimeltä System R. IBM:n kaupallinen tietokantatuote DB2 julkaistiin 1982.

Tietokannat on käytännöllisintä luokitella tuetun ohjelmointimallin mukaan. Muutamat malleista ovat olleet laajalti käytössä jo jonkin aikaa. Hierarkkinen malli toteutettiin ensimmäisenä, sen jälkeen verkkomalli, sitten relaatiomalli ohitti ne niin kutsutun "Flat-File"-mallin kanssa, joka oli helppo toteuttaa vaatimattomiinkin alustoihin. Hierarkkinen, verkko ja Flat-tiedostomalli eivät perustu vahvaan teoreettiseen pohjaan niin kuin relaatiomalli, vaan ne ovat syntyneet laitteiston ja ohjelmointiteknisten rajoitteiden vaikutuksesta.

Olio-ohjelmoinnin yleistyttyä myös tietokantoja on kehitetty vastaamaan oliomallin asettamiin tarpeisiin. On kehitetty puhtaita oliotietokantoja sekä perinteisiin relaatiokantoihin on lisätty olio-ohjelmointia tukevia ominaisuuksia. Jälkimmäisistä käytetään nimeä olio-relaatiotietokannat.

Mikä on Telnet?

Telnet on yhteysprotokolla pääteyhteyksiin Internetin ylitse. Telnet on myös telnet-protokollaa käyttävä hyvin yleinen ohjelma.

Usein pääteyhteys muodostetaan asiakkaan tietokoneesta palvelimen komentorivipalveluihin, jolloin päästään käyttämään palvelimen ohjelmia ja palveluita, esimerkiksi lukemaan sähköpostia.
Telnet-ohjelma löytyy käytännössä kaikilta käyttöjärjestelmiltä vakiona lukuisien Internetistä löytyvien hyvien pääte-emulaattorien lisäksi.

Koska telnet-protokollan asiakaspuoli ei oletusarvoisesti liikennöi palvelinpuolelle mitään protokollakohtaista, voi telnet-ohjelmia käyttää myös yksinkertaisten puhtaiden TCP-yhteyksien ottamiseen tiettyihin palveluihin vaikkapa niiden testaamista varten.

Telnet ei salaa liikennettä (mukaan luettuna salasanoja) millään tavalla, ja muutenkin protokollan tietoturvan taso on heikko. Muun muassa tämän vuoksi telnetin käyttö pääteyhteyksiin on 1990-luvun lopulta alkaen vähentynyt jyrkästi. SSH-protokolla on monissa käyttötarkoituksissa käytännössä korvannut telnetin.

Mikä on digitaalinen allekirjoitus?

Digitaalinen allekirjoitus eli sähköinen allekirjoitus on sähköiseen viestiin tehty PKI-allekirjoitus, joka varmentaa tietyn viestin sisällön ja allekirjoittajan henkilöllisyyden. Mikäli viestiä muutetaan, allekirjoitus ei enää täsmää.

Yleisimmin digitaalista allekirjoitusta käytetään sähköposteissa lähettäjän todentamiseen. Jos joku muuttaa viestiä matkalla tai yrittää esiintyä väärällä henkilöllisyydellä, allekirjoitus paljastaa huijarin. Myös asiakkaita pyydetään usein verkkokaupoissa tekemään digitaalinen allekirjoitus ostoskuittiin, jolloin myyjällä on täysi todiste ostajan suostumuksesta kauppaan sekä sovituista ostoksista ja loppusummasta.

Juridiikka

Suomessa tuli vuonna 1999 voimaan laki sähköisestä allekirjoituksesta, jonka mukaan Euroopan unionin laatuvarmenteen kriteerit täyttävällä varmenteella tehty digitaalinen allekirjoitus on vähintään yhtä pätevä kuin perinteinenkin. Käytännössä tällä hetkellä ainoa Suomessa saatavilla oleva laatuvarmenne on väestörekisterikeskuksen HST-varmenne, jonka saa poliisilta sähköisellä henkilökortilla.

Tällainen laki antaa juridisen pohjan käydä kauppaa ja järjestää pankkipalveluita Internetissä. Jos käyttäjä myöhemmin yrittää kiistää tehneensä jonkin kaupan tai perua ostoksensa, on kaupalla kuitenkin laki puolellaan.

Ongelmat

PKI-järjestelmä vaatii toimiakseen luotettavan tietojärjestelmän, jonka tietoturvaa ei ole murrettu. Käyttäjän tietokoneella ei siis saa olla viruksia, matoja tai tunkeilijoita. Muuten koneella saattaisi pyöriä esimerkiksi haittaohjelma, joka salakuuntelee käyttäjän PIN-numeron sirukortille ja tekee sen jälkeen käyttäjän nimissä digitaalisia allekirjoituksia.
Toisaalta, jos käyttäjä on verkkopankissa allekirjoittamassa laskua, saattaisi haittaohjelma näyttää ruudulla todellisen laskun, mutta lähettää sirukortille allekirjoitettavaksi jotain täysin muuta.

Ongelmat ovat vielä paljon suuremmat, ellei PKI-avaimia säilytetä sirukortilla tai muulla PKI-avainlaitteella vaan tietokoneen levyllä.

20.11.2011

Mikä on spämmi?

Roskaposti (engl. spam) on sähköpostitse tapahtuvaa massapostitusta, johon ei ole etukäteen saatu vastaanottajan lupaa. Joidenkin arvioiden mukaan vuonna 2006 kaikesta sähköpostista oli roskapostia noin 75–80 %, toisten mukaan yli 90 %.

Joulukuussa 2007 julkaistun Sophosin tutkimuksen mukaan 11 % roskapostin vastaanottajista on ostanut joitain roskapostilla mainostettuja tuotteita. Koska postin lähetys on lähettäjälle lähes ilmaista, roskaposti on usein tuottoisaa toimintaa.

Roskaposti ja laki

Suomessa roskapostin lähettäminen on yleensä laitonta kuluttajansuojalain ja yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta säädetyn lain nojalla. Ainoastaan yrityksille suunnatut, ei yksityishenkilöille, lähetetyt mainokset eivät tarvitse vastaanottajan ennakkosuostumusta.

Roskapostin lähettäminen

Internet-palveluntarjoajat ja yksityiset käyttäjät ovat kehittäneet useita erilaisia keinoja roskapostilta suojautumiseen. Lähes kaikki Internet-operaattorit kieltävät roskapostin lähettämisen ja sulkevat käyttäjän tunnuksen, jos tunnusta käytetään roskapostin lähettämiseen. Tämä ei kuitenkaan ole osoittautunut riittävän roskapostin ehkäisyyn.

Muun kuin oman tietokoneen käyttö

Alun perin roskaposti lähetettiin omalla tunnuksella suoraan vastaanottajille. Vastaanottajat valittivat operaattorille, ja pian lähettäjän tunnus suljettiin. Tämän vuoksi roskapostittajien peruskeinoksi tuli pian lähettää viestit jonkun muun tietokonetta ja verkkoyhteyttä käyttäen. Tällä tavoin todelliset lähettäjät suojaavat itseään monin eri tavoin: he piilottavat jälkensä, saavat muiden tietokoneiden resurssit käyttöönsä sekä ohjaavat vastatoimet aivan muualle kuin varsinaista roskapostittajaa vastaan.

1990-luvulla suosituin keino oli käyttää avoimia sähköpostipalvelimia (MTA). Muutamassa vuodessa avoimista sähköpostipalvelimista siirryttiin avoimiin välityspalvelimiin.

Vuoden 2003 aikana roskapostitus sai uuden käänteen. Sen sijaan että Internetistä etsittäisiin avoimia palveluja, "palveluita" ryhdyttiin luomaan itse. Roskapostittajat ottivat tietokonevirukset apuun. Monet vuoden 2003 pahimmista viruksista (mm. Sobig ja Mimail) olivat roskapostiviruksia. Varsinkin Windows-käyttöjärjestelmän tietoturva-aukot mahdollistivat virusten asentumisen loppukäyttäjän tietokoneeseen ja muuttamaan koneen avoimeksi palvelimeksi.

Roskapostin lähettämisen lisäksi viruksia ryhdyttiin käyttämään myös muihin tarkoituksiin. Heinäkuusta alkaen virusten saastuttamat tietokoneet valjastettiin hajautettujen palvelunestohyökkäysten (DDos, Distributed Denial of Service) työvälineiksi. Hyökkäykset kohdistettiin roskapostia vastustaviin tahoihin. Hyökkäykset eivät olleet ensimmäisiä, mutta tiettävästi kuitenkin ensimmäisiä tehokkaita hyökkäyksiä. Elokuussa ja syyskuussa kaksi tahoa (Osirusoft ja Monkeys.com) lopettivat DNSBL-listojen ylläpidon hyökkäysten jälkeen. Muut DNSBL-operaattorit, kuten Spamhaus ovat muun muassa hajauttaneet ja peilanneet järjestelmiään maailmanlaajuisesti kestääkseen hyökkäykset paremmin.

Roskapostilta suojautuminen

Roskapostin torjumiseksi on olemassa monenlaisia menetelmiä. On ratkaisuja, joita yritykset tai Internet-operaattorit voivat hyödyntää sähköpostipalvelimillaan, jolloin kaikkia käyttäjiä suojataan roskapostilta. Toisaalta on myös ratkaisuja, joilla yksittäinen käyttäjä voi suodattaa postia koneeltaan.

Internet-operaattorien roskapostisuodatusta on vaadittu jo jonkin aikaa. Ongelmaksi tässä on muodostunut tietosuojalaki, joka estää kajoamasta viesteihin ilman käyttäjän lupaa. Uusi tietosuojalaki on kuitenkin valmistunut, ja se antaa Internet-operaattoreille ja muille palveluoperaattoreille mahdollisuuden joko poistaa tai merkitä roskapostiksi luokittelemansa liikenteen.

Yksittäisen käyttäjän ratkaisut ovat olleet erilaisiin suodattimiin perustuvia erillisiä ohjelmia. Jos Internet-operaattori merkitsee roskapostiksi tulkitut viestit, ohjelmalle voidaan antaa käsky siirtää kyseiset viestit suoraan roskapostikansioon tai hävittää lopullisesti. Erilaisia tehokkaita suodatusmenetelmiä on paljon. Niissä on kuitenkin aina riski, että ei-roskapostiksi tarkoitetut viestit joutuvat roskapostien joukkoon tai hävitetään kokonaan. Siksi roskapostitkin kannattaa joskus tarkistaa, joskaan niitä ei tulisi koskaan avata. Roskaposteihin ei myöskään tule vastata. Vastaamalla viestiin osoitetaan, että vastaanottajan osoite on käytössä ja sinne voidaan lähettää lisää roskapostia. Nykyään lähettäjän osoite on kuitenkin yleensä väärennetty, eikä vastaus päädy mihinkään.

Mikä on SMTP?

SMTP (lyhenne sanoista Simple Mail Transfer Protocol) on TCP-pohjainen protokolla, jota käytetään viestien välittämiseen sähköpostipalvelimien kesken.

Protokollalle on varattu portti 25.

Nykyaikaiset postipalvelimet käyttävät alkuperäisen SMTP:n sijasta laajennettua ESMTP-protokollaa.
SMTP-protokolla määriteltiin ensimmäisen kerran RFC 821:ssä elokuussa vuonna 1982.

Sähköpostin nouto

Postin noutoa varten postipalvelimelta postiohjelmaan ovat postinnoutoprotokollat erikseen, eli ns. "pull"-protokollat.

Näitä ovat muun muassa POP3 (lyhenne sanoista Post Office Protocol versio 3), IMAP (lyhenne sanoista Internet Mail Access Protocol) ja HTTP (lyhenne sanoista Hypertext Transfer Protocol) esimerkiksi Hotmail.

Sähköpostin kulku

1. A kirjoittaa sähköpostiviestin postiohjelmallaan (esimerkiksi Outlook).
2. A:n postiohjelma lähettää viestin A:n postipalvelimelle (eng. mail server).
3. A:n postipalvelin ottaa TCP-yhteyden B:n postipalvelimelle.
4. A:n postipalvelin siirtää ("push") viestin SMTP-protokollalla B:n postipalvelimelle.
5. B:n postipalvelin laittaa viestin B:n postilaatikkoon.
6. B:n postiohjelma noutaa viestin postinnoutoprotokollalla ("pull") (esimerkiksi POP3) postiohjelmaan ja B lukee viestin.

Mikä on freeware?

Ilmaisohjelma ("freeware-ohjelma") on tietokoneohjelma, jota valmistaja jakaa ilmaiseksi, tavallisesti Internetin välityksellä. Ilmaisohjelman tekijä on mahdollisesti luopunut osasta tekijänoikeuksiaan, mutta tavallisesti vain korvaukseton kopiointi suoraan tekijältä on sallittu ja esimerkiksi ohjelman jälleenmyynti on kielletty (vertaa julkisohjelma, public domain).
Ilmaisohjelmia tekevien yritysten liiketoimintamallissa ilmaisohjelma toimii tavallisesti yrityksen muun tuotteen tai palvelun mainoksena. Ilmaisohjelma voi olla myös mainosohjelma, jolloin ohjelma esittää tekijäyritykseen liittymättömiä mainoksia käyttäjälle.
Ilmaisohjelmat jaetaan usein tietokoneen suorittevana koodina, eikä sen mukana tule lähdekoodia (vertaa vapaaohjelma, avoin lähdekoodi).

Mikä on shareware?

Shareware eli osuusohjelma on tietokoneohjelma, joka on ladattavissa ja käytettävissä maksuttomasti tietyin ehdoin tai rajoituksin. Tyypillisesti kyseessä on maksullisen ohjelman markkinoimiseksi tarjottava kokeiluversio, jota saa käyttää ilmaiseksi jonkin aikaa tai karsituin ominaisuuksin (esimerkiksi tallennusmahdollisuuksia on rajoitettu tai ohjelman käynnistymistä joutuu odottamaan tavanomaista kauemmin). Jos käyttöä halutaan jatkaa kokeiluajan jälkeen tai ottaa käyttöön kaikki ominaisuudet, ohjelma on rekisteröitävä esimerkiksi maksullisella avainkoodilla. Kaikissa osuusohjelmissa ei ole teknisiä rajoitteita, vaan ilmaiskäytön rajat asetetaan vain lisenssiehdoissa. Ohjelma voi myös muistutella käyttäjää siitä, että kyseessä on kokeiluversio, joka pitäisi rekisteröidä.

Mikä on RSA?

RSA on epäsymmetrinen julkisen avaimen salausalgoritmi, jota käytetään laajalti muun muassa elektronisessa kaupankäynnissä. Ron Rivest, Adi Shamir ja Len Adleman kuvasivat algoritmin vuonna 1977; menetelmän nimi tulee heidän sukunimiensä alkukirjaimista.

Englantilainen matemaatikko Clifford Cocks kuvasi vastaavan algoritmin jo vuonna 1973 brittiläisen tiedusteluelin GCHQ:n (Government Communications Headquarters) sisäisessä muistiossa. Työ julistettiin kuitenkin salaiseksi, eikä sitä paljastettu ennen vuotta 1997.

RSA:n turvallisuus perustuu olettamukseen, jonka mukaan erittäin suurien alkulukujen (jaollinen vain itsellään) tulon tekijöihinjako on vaikeaa. Kyseessä on yksisuuntainen modulaari funktio, joka on helppo laskea mutta todella hankalaa ja aikaa vievää laskea taaksepäin.

MIT patentoi algoritmin Yhdysvalloissa vuonna 1983. Patentti raukesi syyskuussa 2000. Patentti ei koskenut muita maita, koska algoritmi oli jo julkaistu ennen patenttihakemusta.

RSA perustuu julkiseen ja yksityiseen avaimeen ja siihen, ettei yksityistä avainta voida nykytekniikalla käytännössä johtaa julkisesta avaimesta. Julkisen avaimen avulla voidaan luoda salattuja viestejä, jotka voidaan lukea ainoastaan yksityisen avaimen avulla. Näin taho, joka esimerkiksi haluaa tarjota kenelle tahansa mahdollisuuden lähettää itselleen salattuja viestejä, voi julkaista julkisen avaimen kaikille, mutta pitää yksityisen avaimen itsellään. Tällöin kuka tahansa voi lähettää kyseiselle vastaanottajalle salatun viestin, jonka ainoastaan vastaanottaja voi yksityisellä avaimellaan avata. Tätä kutsutaan epäsymmetriseksi salaukseksi erotuksena vanhemmasta symmetrisestä salauksesta, jossa lähettäjällä ja vastaanottajalla on sama salausavain, jonka on pysyttävä salassa.

Toisaalta myös yksityisellä avaimella voidaan luoda salattuja viestejä, jotka voidaan avata vain julkisella avaimella; tämän ominaisuuden avulla yksityisen avaimen haltija voi allekirjoittaa viestinsä siten, että julkisen avaimen haltijat voivat olla varmoja siitä, että viestit ovat peräisin häneltä.

Mikä on topologia?

Verkkotopologialla tarkoitetaan tietokoneverkon perusrakennetta eli tapaa jolla verkon laitteet on liitetty toisiinsa. Verkon perustopologiat ovat väylä, rengas ja tähti.
Fyysisellä topologialla tarkoitetaan sitä, miten koneet on fyysisesti liitetty toisiinsa kaapeleilla. Fyysinen rakenne ei ota kantaa siihen, miten paketit liikkuvat johdoissa. Kun verkon rakennetta aletaan tarkastella siinä liikkuvien pakettien kannalta, tulee eteen verkon looginen rakenne. Verkon fyysinen rakenne voi olla erilainen kuin sen looginen rakenne.

Väylä

Väylätopologia on vanhin käytössä olevista topologioista. Siinä verkon laitteet on kytketty yhteen yhdistävään kaapeliin, jonka molemmat päät on kytketty terminaattoriksi kutsuttuun vastukseen. Esimerkiksi 10Base2 ja 10Base5 ovat väylätyyppisiä verkkoja, joita ei enää rakenneta. Väylätopologian heikkous on siinä, että sen käyttö perustui kilpavarausmenettelyyn (CSMA/CD), jolloin verkkoa saattoi käyttää vain yksi laite kerrallaan ja jokainen laite joka yritti liikennöidä verkossa yhtä aikaa jonkin toisen laitteen kanssa aiheutti törmäyksen ja ruuhkautti verkkoa. Näin ollen laitteiden määrä oli rajattu. Väylärakenteessa kaikki verkossa olevat koneet saavat sanoman samaan aikaan. Kaapelina käytetään joko koaksiaali- tai valokuitukaapelia. Väylärakenteen ongelmana on, että mikäli kaapeli menee epäkuntoon, on verkko tämän jälkeen kahdessa osassa ja lakkaa toimimasta.

Rengas

Rengastopologiassa verkosta on muodostettu fyysinen rengas, jonka jokaisessa solmussa on verkkolaite. Verkkolaitteet on yhdistetty verkkoon MAU-yksiköllä (Multistation Access Unit). Tunnetuin esimerkki rengasverkosta on IBM:n Token Ring -verkko, joka on toteutettu fyysisenä tähtenä IBM:n kaapelointijärjestelmällä, joka kytkeytyy renkaaksi. Token Ring -verkkoja ei enää kehitetä, sillä ne eivät olleet kilpailukykyisiä Ethernet-teknologian kanssa.

Rengasrakenteisessa verkossa kullakin asemalla on kaksi naapuria. Toiselta asemalta saadaan sanoma ja toiselle lähetetään. Vain yksi asema kerrallaan saa sanoman. Token on itse asiassa valtuus puhua (eng. token = valtuus), eli verkossa kiertää ns. token, jonka haltijakone saa puhua, jolloin muut koneet eivät lähetä mitään. Jos koneella ei ole mitään lähetettävää, token siirty seuraavalle koneelle. Token kiertää aina myötäpäivään.

Tähti

Tähtitopologiassa on keskuslaite, kuten kytkin tai keskitin, johon verkkolaitteet on kytketty. Verkon kaikki tietoliikenne kulkee keskuspisteen kautta. Kytkimet/keskittimet voivat mallista riippuen liittää verkkoon yleensä 12 tai 24 eri verkkolaitetta. Kytkin/keskitin on yleensä kytketty joko toiseen kytkimeen tai reitittimeen, josta yhteys jatkuu toisille laitteille. Keskittimien käyttö on vähenemässä, sillä ne kaiuttavat kaiken liikenteen jokaiseen keskittimessä kiinni olevaan verkkolaitteeseen, jolloin liikenne voi ruuhkautua. Kytkin puolestaan ohjaa datan vain siihen osoitteeseen jonne se on tarkoitettu, joten verkko ei ruuhkaudu datapakettien törmäyksistä. Tähtitopologia on yleisin käytössä olevista Ethernet-verkkotopologioista. Tähtirakenteen huomattava etu on ettei yhden kaapelin rikkoutuminen vaikuta muun verkon käyttöön.

Esimerkkinä tähtirakenteisesta verkosta voidaan mainita tavallinen lankapuhelinverkko. Ennen mikrotietokoneiden aikakautta yleiset keskustietokonejärjestelmät päätelaitteineen muodostivat myös tähtirakenteisen verkon.

Tähtirakenteisen lähiverkon kaapelina voidaan käyttää koaksiaali-, valokuitu- ja kierrettyä parikaapelia.

Mikä on reititin?

Reititin (engl. Router) on tietoverkkoja yhdistävä laite. Reitittimen tehtävä on välittää tietoa tietoverkon eri osien välillä. Reitittimen siis pitää tietää, missä suhteessa eri tietoverkot ovat toisiinsa ja se osaa tehdä tietoliikenteelle reittivalinnan. Reititin on osallisena aina vähintään kahdessa verkossa. Reitittimien muodostaman verkon rakenteesta käytetään nimitystä topologia.

Reitittimien toiminta

Verrattaessa reitittimiä maantieverkkoon niiden tehtävä on sama kuin tienristeysten, eli mahdollistaa tarvittaessa liikenteen ohjaamisen johonkin toiseen suuntaan. Reitittimillä, kuten myös tienristeysten varrella olevilla opasteilla, välitettävää liikennettä voidaan myös ohjata kulkemaan määränpäätä kohti suuremman välityskyvyn omaavaa reittiä. Tässä analogiassa toisen yleisen tietoverkkoon liitettävän laitteen, kytkimen, tehtävä puolestaan on välittää liikennettä yhden tien varrella olevien asukkaiden kesken.

Jotta reitittimet pystyvät ohjaamaan välittämänsä tiedon kulkua niillä pitää olla tieto verkon topologiasta, jonka perusteella tehdään sopiva reititysvalinta. Reitittimet saavat topologiatietoa sekä reititysprotokollista että ihmisavusteisesti. Kun lähde- ja kohdeverkkojen välille on useita reittejä, reitittimen tehtävänä on valita paras reitti. Reittivalinta voi perustua reitin minimipituuteen, reitin nopeuteen, reiteille annettuihin prioriteetteihin ja niin edelleen. Reittivalinnan perusteita kutsutaan metriikaksi. Reitittimet toimivat OSI-mallin verkkokerroksella.

Yleinen esimerkki reitittimestä on kiinteistön ja DSL-palveluntarjoajan välissä oleva DSL-modeemi. Tällöin modeemin reitityksestä huolehtiva laitteisto tuntee sekä oman lähiverkkonsa että seuraavan hypyn Internetin suuntaan, eli palvelutarjoajan DSL-keskittimeen. Tällöin reitittimen saadessa datapaketin lähiverkosta se reitittää sen kohti ainoaa tuntemaansa toista reititintä.

Monimutkaisemmassa tapauksessa reitittimellä on useita liittymiä eri verkkoihin, joista on liittymiä toisiin verkkoihin. Tällöin kahden eri verkon osan välille voi muodostua useita mahdollisia reittejä joista reititin valitsee käytössään olevien tietojen ja sääntöjen perusteella sopivan. Monimutkaisissa tapauksissa reitittimet käyttävät usein reititysprotokollia, joiden avulla reitittimet vaihtavat itsenäisesti keskenään reititys- ja metriikkatietoja.

Mikä on proxy?

Välityspalvelin eli välipalvelin (engl. proxy) varastoi ja suodattaa verkossa siirrettäviä tiedostoja. Välipalvelimia käytetään tyypillisesti WWW-sivujen varastoimiseen, mutta muussakin verkkoliikenteessä – kuten FTP:ssä – voi toki niitä käyttää. Varastoiminen tarjoaa suosituille tiedoille nopeat latausajat ja vähentää verkon kuormitusta tuomalla tiedostot lähemmäksi niiden hakijoita.

Intranetissä välityspalvelinta käytetään Internet-yhteyksien luomiseen yhdessä palomuurin kanssa. Intranetia hyödyntävä yritys haluaa tavallisesti välityspalvelimella rajoittaa työntekijöidensä Internetin käytön työnteon kannalta hyödyllisiin sivustoihin.

Internetissä välityspalvelimet ovat tavallisia. Todennäköisesti jokainen sivu kulkee välityspalvelimen kautta ennen päätymistään selaimeen. Monesti sivut ladataan asiakkaalle suoraan välityspalvelimen muistista, jolloin sivuun juuri tehdyt muutokset eivät näy.

Määritelty välityspalvelin

Internet-yhteyden muodostamisessa voidaan määrittää käytettävä välityspalvelin. Määrityksen voi muuttaa palveluntarjoajan suosittelemasta ja käyttää kolmannen osapuolen välityspalvelinta, tai jättää välityspalvelimen kokonaan määrittelemättä. Kaikki liikenne välittyy määritellyn välityspalvelimen kautta. Palvelimeen jää merkinnät kaikista yhteyksistä ja niiden liikenteestä. Välityspalvelin voi piilottaa asiakkaan henkilöllisyyden, jolloin sivustot, joilla asiakas käy, näkevät vain välityspalvelimen osoitteen tapahtumarekistereissään. Anonyymiä yhteyttä haluava voi siis määritellä itselleen jonkin yleisen välityspalvelimen, joka peittää käyttäjien tiedot. Yleensä välityspalvelimia ei voi kuitenkaan käyttää niiden omien Intranetien ulkopuolelta.

13.11.2011

Mikä on portti?

Portit ovat TCP/IP:tä käyttävissä tietokoneissa olevia numeroituja palvelupisteitä. Palvelu voi kytkeytyä odottamaan yhteyttä johonkin hyvin tunnettuun porttiin. Käyttäjätkin joutuvat varaamaan portin siitä koneesta, josta he ottavat yhteyttä. Tämä porttinumero on satunnainen. Asiakaspään TCP-yhteydelle arvotaan satunnainen porttinumero, johon serveripää lähettää paluupaketit. Satunnaiset portit ovat väliltä 1024–65535.

Suurin sallittu porttinumero on 65535. Unix-tyyppisissä käyttöjärjestelmissä porttien, joiden numero on alle 1024, avaamiseen tarvitaan pääkäyttäjäoikeudet. Näitä portteja käytetään siis yleensä hyvin tunnettuina portteina ja muita portteja yhteydenottoihin ulospäin. Porttinumeron 0 käyttö on sallittu, mutta usein sillä pyydetään järjestelmää valitsemaan vapaa portti.

Portit ovat yhteinen mekanismi sekä TCP- että UDP-protokollille. TCP-portti 80 ei ole sama kuin UDP-portti 80. Yleinen käytäntö on kuitenkin se, että jos TCP-portti 80 on varattu jollekin protokollalle (HTTP) niin vastaavaa UDP-porttia 80 pidetään varattuna samaan käyttötarkoitukseen, vaikkei protokolla sitä tarvitsisikaan.

Yleisimmät portit:

1 TCPMUX (TCP Port Service Multiplexer)
7 ECHO (Echo)
11 Users (Active Users)
13 DAYTIME (Time of the day)
15 NETSTAT (Network Statistics)
17 QUOTE (Quote of the day)
18 MSP (Message Send Protocol)
19 CHARGEN (Character Generator)
20 FTP (Data)
21 FTP (Control)
22 SSH (Secure SHell)
23 Telnet
25 SMTP-sähköposti
31 MSG-AUTH (Message Authentication)
37 TIME (Time)
41 GRAPHICS (Graphics Support)
42 NAMESERV (Host Name Server)
43 WHOIS (Nickname Location)
49 LOGIN (Login Host Protocol)
53 DNS (Domain Name Server)
67 BOOTPS (Bootstrap Protocol Server)
68 BOOTPC (Bootstrap Protocol Client)
80 HTTP (Hypertext Transfer Protocol)
110 POP3-sähköposti
113 ident
143 IMAP-sähköposti
165 XNS-COURIER (Xerox)
179 BGP (Border Gateway Protocol)
194 IRC (Internet Relay Chat)
199 SMUX (SNMP UNIX Multiplexer)
209 QMTP (Quick Mail Transfer Protocol)
213 IPX (Internetwork Packet Exchange)
443 HTTPS
444 SNPP (Simple Network Paging Protocol)
512 EXEC (Execute)
515 PRINTER (Spooler)
517 TALK (Talk)
526 TEMPO (New Date)
531 CONFERENCE(Chat)
533 NETWALL (Emergency Broadcasts)
765 WEBSTER (Network Dictionary)
873 RSYNC (Remote Syncronization)
1080 SOCKS (SOCKS Proxy Server)
6667 IRC
8080 Vaihtoehtoinen HTTP-portti

Mikä on portaali?

Portaali internetistä puhuttaessa tarkoittaa verkkopalvelua, joka omien toimintojensa lisäksi tarjoaa pääsyn useisiin muihin verkkopalveluihin. Tällöin portaali-sanaan on yleensä lisätty etuliitteeksi määritelmä portaalin luonteesta.

Esimerkkejä internet-portaaleista:

- Wikipedia Tietoportaali
- Plaza Yleisportaali

Erilaisia määritelmiä

Portaali (portal) on tietojärjestelmä joka järjestää ja auttaa saamaan yhteyksiä eli kontakteja eri toimijoiden tai tahojen välille, esimerkiksi:

- palvelujen ja tuotteiden toimittaja(t) ja näiden asiakkaat (yritysportaali, markkinapaikka);
- yhdistyksen, kuntayhteisön tai muun yhteisön jäsenet (www-sivusto);
- organisaation työntekijät ja tietojärjestelmät tietopalveluineen (yritysportaali, intranet);
- kumppanit ja tietojärjestelmä tietopalveluineen (yritysportaali, ekstranet).

Portaali on liittymä (ikään kuin ovi, luukku tai ikkuna) eri tahoihin: yhden tai usean organisaation asiointipalveluihin, yhteyshenkilöihin, tietojärjestelmiin ja näiden tietopalveluihin, organisaatioiden tarjouksiin. Portaali toimittaa omille asiakkailleen yhden tai usean organisaation asiointipalveluja tai vain tietopalveluja.

Portaaleista puhuttaessa on huomattava, että on olemassa kaksi kilpailevaa määritelmää portaalin toiminnasta. Ensimmäinen määritelmä painottaa portaalin olevan vain portti muihin palveluihin, jolloin portaalin oma palvelutarjonta olisi vain tarjota yhtenäinen aloituspiste muiden tahojen palveluihin. Toinen määritelmä näkee portaalin kokoavana verkkopalveluna jolloin portaali tarjoaisi yhtenäisen käyttöliittymän aikaisemmin erillisiin palveluihin. Useimmat verkkopalvelut joista käytetään nimitystä portaali yhdistävät kummankin määritelmän sisältöä, eli toimivat sekä linkittävänä portaalina että kokoavana palveluportaalina.

Mikä on ponnahdusikkuna?

Ponnahdusikkuna (engl. pop-up tai pop-up window) on WWW-mainonnassa käytetty pienikokoinen selainikkuna, josta puuttuu tyypillisesti työkalupalkit ja osoiterivi. Ponnahdusikkuna voi aueta sivustolle saapuessa, ja se sisältää yleensä mainosviestin ja linkin mainostajan sivulle. Ponnahdusikkunoiden tehokkuus mainonnassa on näinä päivinä kyseenalainen, sillä useimmat suuret internet-selaimet sisältävät ponnahdusikkunaeston. Mainonnan lisäksi ponnahdusikkunoita käytetään esimerkiksi kuvagallerioissa, joissa pientä kuvaa klikattaessa isompi avautuu uuteen ikkunaan, tai tekstiä tukevien selitteiden käyttöön.

Tekninen toteutus tapahtuu yleensä JavaScriptilla. Koko ruudun kokoisia ponnahdusikkunoita kutsutaan väli-ikkunoiksi (engl. interstitials).

Mikä on ZIP?

ZIP on tiedonpakkausmenetelmä. Siihen liittyvä tiedostopääte on .zip.

Historiaa

ZIP-formaatin kehitti PKWARE-yhtiön perustaja Phil Katz. Hän julkaisi ensimmäisen version ZIP-formaatista uuden PKZIP-pakkausohjelman yhteydessä vuonna 1989. Nimi zip viittaa nopeuteen, ja sitä ehdotti Katzin ystävä Robert Mahony. Nimellä he halusivat kertoa, että PKZIP oli paljon nopeampi kuin muut silloin markkinoilla olleet pakkausohjelmistot.

1990-luvulla, kun yhä useammassa tietokoneessa alkoi olla graafinen käyttöliittymä, ohjelmoijat alkoivat kehitellä graafista ZIP-pakkaajaa, Nico Mak Computingin WinZip ja WinRar näistä tunnetuimpina. PKWARE julkaisi myös oman versionsa. Uudet versiot olivat paljon edellisiä helpompia käyttää. Käyttäjän ei tarvinnut opiskella erikseen Zip-ohjelman käyttöä, jos hän halusi vain pakata ja purkaa tiedostoja.

Tekniikka

Zip on verrattain yksinkertainen pakkausmenetelmä, joka pakkaa jokaisen tiedoston erikseen. Tämä nopeuttaa tiedostojen lukua, kun yhtä tiedostoa etsiessään ei tarvitse ladata muiden tiedostojen dataa. On kuitenkin mahdollista, että varsin pieniä tiedostoja pakatessa tiedoston koko voi kasvaa. Tieto paketin sisältämistä tiedostoista on tallennettu paketin loppuun, mikä tekee paketin jakamisesta moneen tiedostoon vaikeaa.

Zip osaa monia erilaisia pakkausalgoritmeja, mutta yleensä se käyttää Katzin kehittämää Deflate-algoritmia. Se tukee myös yksinkertaista salasanasuojausta, joka on tosin osoittautunut helpoksi murtaa.

Mikä on Plug-in?

Plug-in on tietokoneohjelma, joka toimii vuorovaikutuksessa isäntäsovelluksen, kuten WWW-selaimen tai sähköpostiohjelman, kanssa tarjotakseen tietyn toiminnon tarvittaessa.

Tyypillisiä esimerkkejä ovat liitännäiset, jotka:

- lukevat tai muokkaavat tietyn tyyppisiä tiedostoja (esimerkiksi purkavat ääni- tai videotiedostoja)
- salaavat tai purkavat sähköpostiviestejä (esimerkiksi PGP)
käsittelevät kuvia grafiikkaohjelmassa tavoilla, joihin isäntäohjelma ei ilman liitännäistä pysty
- toistavat multimediaesityksiä WWW-selaimessa (esimerkiksi Adobe Flash).

Isäntäsovellus tarjoaa palveluja, joita liitännäiset voivat käyttää, kuten menetelmän, jonka avulla liitännäinen voi rekisteröidä itsensä isäntäsovelluksen käyttöön, sekä protokollan, jolla tietoja siirretään isäntäsovelluksen ja liitännäisen välillä. Liitännäiset ovat riippuvaisia palveluista, joita isäntäsovellus tarjoaa, eivätkä yleensä toimi itsenäisinä ohjelmina. Kääntäen isäntäsovellus on riippumaton liitännäisistä, joten liitännäisiä voidaan lisätä ja päivittää ilman muutoksia isäntäsovellukseen. Joissakin tapauksissa isäntäsovellusta ei tarvitse edes käynnistää uudelleen liitännäisen asentamisen jälkeen.

Mikä on ping?

Ping on TCP/IP-protokollan työkalu, joka kokeilee määrätyn laitteen saavutettavuutta. Ping lähettää laitteelle ICMP echo request-paketin, johon etätietokone vastaa omalla echo reply -paketilla. Tyypillisesti työkalu tulostaa sekä lähetettyjen ja vastaanotettujen pakettien määrän että latenssin.

Nykyään suuri osa verkkoon kytketyistä koneista ei vastaa ping-paketteihin, sillä vieraiden koneiden pingaaminen on harvinaista muutoin kuin tietomurtoa edeltävässä kartoituksessa. Myös jotkin Internet-madot etsivät saastutettavia koneita ping-pakettien avulla. Tämän vuoksi suurin osa verkoista suodattaa ping-paketit, joiden kohteina on verkon työasemat, ja jopa osa tärkeistä sähköposti- ja web-palvelimista jättää vastaamatta niihin.

Echo request pyyntöihin vastaamatta jättäminen rikkoo kuitenkin Internet-standardia RFC 1122, joka suosittaa jokaisen verkon laitteen kuuntelemaan ja vastaamaan pyyntöihin. Vastaamatta jättäminen on ongelmallista kun ping-ohjelmaa pyritään käyttämään sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, verkko-ongelmien selvittämiseen.

Kaikkien verkkojen tulisi suodattaa sisään tulevat ping-paketit, joiden kohdeosoitteena on verkon yleislähetysosoite. Muutoin verkkoa voi käyttää alustana smurf-hyökkäyksessä.
ICMP echo request-pakettien suodattamisen yhteydessä asiaan perehtymättömät ylläpitäjät usein suodattavat myös muuta ICMP liikennettä. ICMP liikenne on kuitenkin välttämätöntä verkon kunnolliselle toiminnalle ja tämän vuoksi monissa verkoissa on hyvin oudosti käyttäytyviä ongelmia johtuen vääristä suodatinsäännöistä jotka estävät IP-protokollan standardien mukaista toimintaa.

Mikä on PHP?

PHP (lyhenne sanoista PHP: Hypertext Preprocessor) on Perlin kaltainen ohjelmointikieli, jota käytetään erityisesti Web-palvelinympäristöissä dynaamisten web-sivujen luonnissa. Ohjelmointikielen lisäksi PHP-ympäristössä on laaja luokkakirjasto. PHP on komentosarjakieli, jossa ohjelmakoodi tulkitaan vasta ohjelman suoritusvaiheessa. PHP:tä voidaan käyttää useilla eri alustoilla ja käyttöjärjestelmillä.

PHP:n ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1995, ja nykyisin PHP on vertailuissa johtava dynaamisten web-palveluiden tuottamiseen tarkoitettu kieli.

Historia

Vuonna 1994 tanskalais-grönlantilainen Rasmus Lerdorf kirjoitti pienen kokoelman C-kielisiä CGI-skriptejä nimellä Personal Home Page Tools. Lerdorf julkisti työkalut GPL-lisenssillä 8. kesäkuuta 1995 nimellä PHP/FI (Personal Home Page / Forms Interpreter).

PHP/FI 2.0 julkaistiin marraskuussa 1997 ja sillä oli useita tuhansia käyttäjiä ympäri maailmaa. Ohjelma oli asennettu noin 50 000:een domainiin (1 % kaikista Internetin domaineista) ja useat ihmiset osallistuivat sen kehittämiseen. Projekti oli yhä Rasmus Lerdorfin päävastuulla.
Andi Gutmans ja Zeev Suraski totesivat PHP/FI 2.0:n riittämättömäksi Internet-kauppasovelluksen tarpeisiin. He kirjoittivat lähes koko lähdekoodin alusta asti uudelleen ja julkaisivat sen kesäkuussa 1998 nimellä PHP 3. Lyhenteen uudeksi merkitykseksi valittiin rekursiivinen PHP: Hypertext Preprocessor.

Talvella 1998 Gutmans ja Suraski aloittivat PHP:n ytimen uudelleen kirjoittamisen. Heidän tavoitteenaan oli ydin, joka tukisi kolmansien osapuolten ohjelmointirajapintoja. Uusi ydin julkaistiin vuonna 1999 nimellä Zend Engine (yhdistelmä nimistä Zeev ja Andi) ja maaliskuussa 2000 julkaistu PHP 4 käyttää sitä ytimenään.

PHP 5 julkaistiin heinäkuussa 2004. Sen ytimenä on Zend Engine II, joka muun muassa tukee olio-ohjelmointia ja sisältää sisäänrakennetun tietokantamoottorin (SQLite). Uusin versio (PHP 5.3.3) julkaistiin 22. heinäkuuta 2010. PHP 4:n virallinen tuki päättyi 8. elokuuta 2008.

Mikä on PDF?

PDF (lyhenne sanoista Portable Document Format) on Adoben kehittämä PostScript-kieleen pohjautuva ohjelmistoriippumaton, siirrettävä tiedostomuoto. Sitä käytetään pääasiallisesti sähköiseen julkaisemiseen, tulostamiseen ja painamiseen. PDF-tiedosto on tulostimen ja näytön tarkkuudesta riippumaton. PDF:n versio 1.7 on hyväksytty ISO 32000 -standardi.

PDF-tiedostomuoto soveltuu valmiiden julkaisujen siirtämiseen tietojärjestelmistä toiseen, esimerkiksi mainostoimiston tietokoneelta painotalon tietokoneelle. Julkaisun taitto, grafiikka ja kirjasimet – puhekielellä fontit – siirtyvät PDF-tiedoston mukana. Julkaisun ulkoasu säilyy kaikissa käyttöjärjestelmissä samana. Kuvia on mahdollista pakata PDF-tiedostoa tehtäessä, jos halutaan tehdä nopeasti latautuva ja tiedostokooltaan pieni sähköinen julkaisu. Kirjasimet voidaan liittää PDF-tiedostoon, joten tiedoston teksti näkyy oikein, vaikka lukijan koneessa ei olisikaan kyseisiä kirjasimia. Tämä on varsin suositeltavaa.

Paino/tulostuskäyttöön tehtävää PDF-tiedostoa luotaessa on kuitenkin aina huomioitava luotavan tiedoston resoluutio sekä mahdolliset jälkikäsittelyvarat sivukokoon eli minkälaiseen käyttöön ja kokoon tiedosto on tarkoitettu.

PDF-tiedostoihin voi helposti liittää vuorovaikutteisia toimintoja. Kuvaa klikkaamalla voi esimerkiksi käynnistää videoesityksen, tai julkaisuun voi liittää äänitiedostoja, jotka käynnistyvät sivuja avattaessa. PDF-asiakirjoihin voi liittää myös hyperlinkkejä.

PDF-tiedostoista voi tehdä helposti luettelon, johon voi kohdistaa hakuja mistä tahansa samalla tietokoneella sijaitsevasta PDF-tiedostosta. Luetteloita voi olla useita ja niihin kaikkiin voi tehdä haun yhden vuoropuheluikkunan kautta. Lähes samaan tapaan etsitään avainsanoja julkaisun sisällöstä.

PDF-tiedostoja voi tehdä tulostamalla asiakirjan ensin virtuaalitulostimella PostScript-tiedostoksi (PS), minkä jälkeen PS-tiedosto muunnetaan PDF-tiedostoksi esimerkiksi Acrobat Distiller -ohjelmalla tai ps2pdf-ohjelmalla (Unix/Linux). Asiakirjan voi useista ohjelmista tulostaa myös suoraan PDFWriter-nimiseen virtuaalitulostimeen, joka luo PDF-dokumentin suoraan. Joistakin ohjelmista (esimerkiksi Adobe Photoshop, Microsoft Office, OpenOffice) on myös mahdollisuus tallentaa tiedostoja suoraan PDF-muotoon.

5.11.2011

Mikä on Bios?

BIOS (lyhenne sanoista Basic Input-Output System) on tietokoneohjelma, joka etsii ja lataa käyttöjärjestelmän keskusmuistiin sekä käynnistää sen tietokoneen käynnistyessä. BIOS hoitaa myös matalan tason kommunikoinnin tietokonelaitteiston kanssa ja laitteiston hallinnan, joka vähimmillään on tuki näppäimistölle ja alkeellinen tuki näytölle ja levylle jolta BIOS ladataan. BIOS on usein kirjoitettu suorittimen Assembly-kielellä.

Termi esiintyi ensimmäisen kerran CP/M-käyttöjärjestelmässä, jossa se kuvaili sitä osaa käyttöjärjestelmästä, joka ladattiin käynnistyksen aikana ja joka kommunikoi suoraan laitteiston kanssa. (CP/M-koneissa oli yleensä pelkästään yksinkertainen käynnistyslataaja ROM-muistissa.) Useimmissa DOSin versiossa on mukana tiedosto, joka nimi on "IBMBIO.COM" tai "IO.SYS", joka vastaa CP/M-levyn BIOSsia.

Nykyaikaisissa tietokoneissa BIOS on yleensä tallennettu tietokoneen emolevyllä olevalle flash-muistille tietokoneen valmistuksen yhteydessä, aikaisemmin BIOS tallennettiin usein ROM-muistiin. Flash-muistilla oleva BIOS on käyttäjän päivitettävissä tarvittaessa.

Nykyaikaisissa tietokoneissa BIOSin (nk. "Legacy BIOS") tehtävä on lähinnä toimia tukena vanhemmille käyttöjärjestelmille, kuten MS-DOSille. Uudet käyttöjärjestelmät, kuten Microsoft Windows ja Linux, sisältävät omat alustus- ja käyttörutiininsa kaikille oheislaitteille, eli laitteisto valmistellaan käyttökuntoon kahdesti käynnistyksen aikana, BIOSin ja sitten käyttöjärjestelmän kautta. Joissain järjestelmissä Legacy BIOS on korvattu kokonaan yksinkertaisemmalla järjestelmällä, mikä nopeuttaa tietokoneen käynnistämistä. Extensible Firmware Interface (EFI):n on suunniteltu kokonaan korvaavan Legacy BIOS : PC-koneissa tulevaisuudessa . Open Firmware -spesifikaatio on yksi EFIn kilpailijoista, ja ei ole rajattu PC-laitteisiin. On myös olemassa avoimen lähdekoodin projekti coreboot, jonka tarkoituksena on korvata perinteinen suljetun lähdekoodin BIOS.

Mikä on multimedia?

Multimedia on eri medioiden käyttämistä yhdessä tiedon välittämiseen. Käyttää voidaan esimerkiksi ääntä, kuvaa ja tekstiä. Multimedia-aineisto tallennetaan yleensä digitaaliseen muotoon.

Esimerkiksi luento voi olla "multimedialuento", joka siis sisältää tekstiä, kuvaa, ääntä ja joita luennoitsija käyttää hyväkseen.

Tiukimmassa merkityksessä multimediasta puhuminen edellyttää, että eri medioita käytetään yhtäaikaisesti toisiaan tukevalla tavalla. Samanaikaisesti käytetyistä, mutta ei toisiaan tukevista medioista käytetään joskus nimitystä erillismedia [1]. Löyhimmässä merkityksessä multimedia-sanaa voidaan käyttää kattokäsitteenä erilaisille esimerkiksi kuva- ja äänimedioille ottamatta kantaa siihen, käytetäänkö niitä samanaikaisesti. Esimerkiksi multimediasoitin on soitin, joka toistaa useita erilaisia tiedostoformaatteja. Esimerkkejä näistä ova RealPlayer, VLC ja Windows Media Player.

Mikä on modeemi?

Modeemi (yhdistelmä sanoista modulaatio ja demodulaatio) on laite, joka moduloi digitaalisen signaalin analogiselle siirtotielle ja myös palauttaa (demoduloi) analogisesta signaalista digitaalisen signaalin. Modeemeja käytetään siirrettäessä tietoa esimerkiksi puhelinlinjoilla tai radioteitse (esimerkiksi matkapuhelimet, langattomat lähiverkot, Bluetooth-laitteet). Nykyään yhä useampi laite sisältää modeemin ja joissain laitteissa niitä voi olla monta, esimerkiksi monta eri tietoliikennestandardia tukevassa matkapuhelimessa tai tietokoneessa voi olla monta modeemia.

Historia

Ensimmäiset modeemit otettiin käyttöön SAGE-ilmatorjuntajärjestelmässä 1950-luvulla. Kaupallisia modeemeja tuli markkinoille tietokoneiden yleistymisen myötä 1960-luvulla. Vuonna 1981 julkistettu Hayes Smartmodem ja sen seuraajat vaikuttivat runsaasti BBS-järjestelmien käyttöön ja ylläpitoon.

Unix-koneiden välinen uucp-verkko toimi pitkälti modeemien varassa. Verkko välitti muun muassa sähköpostia ja Usenet-viestejä. Kiinteiden Internet-yhteyksien käyttöönotto yliopistojen ja verkon solmukohtien välillä vähensi modeemiyhteyksien tarvetta ja ne jäivät yhä enemmän kotikäyttäjien, pienyritysten ja syrjäisempien alueiden yhteysmuodoksi.

Ennen ADSL-yhteyksien yleistymistä vuosituhannen vaihteessa analogiset modeemit olivat ISDN-sovittimen ohella yleisin tapa saada kotiin Internet-yhteys. Analogisten modeemien välityskyky oli hyvillä linjoilla 56/33 kbps, eli päästiin hyödyntämään koko digitaalisen puhelinverkon yhdelle puhelinyhteydelle varaama kaista. Yleensä modeemissa on myös pakkaustoiminto, jolloin pakkaamattomia tekstitiedostoja voi siirtää jopa 300 kbps nopeudella. Nopeus riitti esimerkiksi WWW-selailuun, sikäli kuin isoja kuvia ei käytetty liikaa.

Kuka on krakkeri?

Krakkeri tai kräkkeri (cracker; alkujaan englannin sanasta crack, murtaa) on henkilö, joka murtautuu tietojärjestelmään ilman järjestelmästä vastaavan tahon lupaa. Myös tietokoneohjelmien kopiosuojausten murtajaa kutsutaan krakkeriksi. Sanaa hakkeri käytetään usein mediassa sanan krakkeri tilalla.

Tietojärjestelmään murtautumisessa vaaditaan joko syvällistä tietokoneohjelmien ja -ohjelmoinnin tuntemusta, kohdejärjestelmän käyttäjien varomattomuuden hyödyntämistä (social engineering) tai toisten kirjoittamia murtautumista avustavia ohjelmia. Myös henkilöä, joka esimerkiksi arvaa liian helpon salasanan ja täten pääsee järjestelmään, kutsutaan krakkeriksi.
Krakkeri on hieman horjuva sana, kuten hakkerikin, ja nopeasti muuttavassa ATK-slangissa mahdolliset viralliset suositukset eivät yleensä vastaa käytäntöä. Usein krakkerin määritelmään sisällytetään myös se, että henkilön on oltava hakkeri – siis jonkun toisen tekemän murtautumisohjelman käyttö ei tekisi käyttäjästään krakkeria. Kuitenkin on helpompi ajatella niin, että krakkeri tarkoittaa yksinkertaisesti murtautujaa riippumatta tekotavasta.

Suomen lainsäädäntö

Tietojärjestelmään murtautuminen on Suomessa Suomen rikoslain 38. luvun 8. pykälän mukaan rangaistava teko. Tietomurrosta tuomitaan se, joka käyttämällä hänelle kuulumatonta käyttäjätunnusta taikka turvajärjestelyn muuten murtamalla oikeudettomasti tunkeutuu tietojärjestelmään, jossa sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla käsitellään, varastoidaan tai siirretään tietoja, taikka sellaisen järjestelmän erikseen suojattuun osaan. Tietomurrosta tuomitaan myös se, joka tietojärjestelmään tai sen osaan tunkeutumatta teknisen erikoislaitteen avulla oikeudettomasti ottaa selon mainitussa tietojärjestelmässä olevasta tiedosta. Maksimirangaistus on yksi vuosi vankeutta. Tietomurrosta tuomitun maksettavaksi määrätään usein lisäksi huomattava vahingonkorvaus.

Huomattavaa on, että jo tietomurron yritys on rangaistava teko. Poliisi ei silti tätä välttämättä ota edes tutkittavakseen. Katso myös Tieto- ja viestintärikos.

Vielä huomattavampaa on se, että esitutkinta saatetaan lopettaa jos kustannukset tutkinnan jatkamisesta olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavan asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen nähden. Ja jos tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei myöskään vaadi esitutkinnan toimittamista. Vähäisyysperusteella (ETL 4 § 3 ja ROL 1 luku 7 §) tapahtuva esitutkinnan rajoittaminen voi myös täyttyä. Kun epäillystä rikoksesta ei oikeuskäytännön perusteella ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Ja jos epäiltyä rikosta on sen haitallisuus huomioonottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Tämmöiseksi luetaan esimerkiksi keskustelufoorumin käyttäjätietoihin murtautuminen vaikka tekijä tiedettäisiin. Asianomistajalla on oikeus tällöin käyttää omaa syyteoikeuttaan. Vastuu sysätään helposti asianomistajalle, asia jää tutkimatta ja tekijä rankaisematta.

Mikä on hyperlinkki?

Hyperlinkki on kuva, teksti tai sana, joka siirtää käyttäjän hypertekstisivulta toiselle. Hyperlinkkejä käytetään erilaisissa hypertekstijärjestelmissä, joista tunnetuin lienee World Wide Web. Juuri hyperlinkit ovat hypertekstin määrittelevä ominaisuus. Hypertekstijärjestelmissä liikkuminen perustuu hyperlinkkeihin. Hyperlinkkejä kutsutaan usein vain linkeiksi tai yhteiksi.
Hyperlinkit ovat helppo tapa auttaa lukijaa siirtymään joko WWW-sivulle, johon linkki viittaa tai asiakirjan kohtaan, johon linkki viittaa.

Linkki erottuu muusta tekstistä usein sinisenä ja alleviivattuna. Sitä käytetään yksinkertaisesti viemällä hiiren osoitin linkitetyn sanan päälle ja valitsemalla se.

Hyperlinkit HTML ja XHTNL-kielissä

HTML-koodissa hyperlinkkejä merkitään a-elementillä. Esimerkiksi linkki Wikipediaan tehtäisiin koodilla: Webopas, internet palvelujen monipuolinen käyttö. Toisinaan, linkki uuteen ikkunaan avaaminen tapahtuu esimerkiksi näin: Webopas.
HTML-kielessä hyperlinkki voi kätkeä alleen myös sähköpostiosoitteen, jolloin se avaa käytäjän sähköpostiohjeman valmiiksi sekä tarjoaa sähköpostilomakkeen, jolloin käyttäjä voi vaivatta lähettää sähköpostia vastaanottajalle.

Mikä on Help Desk?

Käyttötuki tai tukikeskus (engl. help desk) on neuvontayksikkö, joka palvelee yrityksen asiakkaita tai omaa henkilökuntaa. Esimerkiksi tietokonelaitteiden ja -ohjelmistojen myyjällä voi olla käyttötuki, joka vastaa asiakkaiden kysymyksiin. Käyttötuki voidaan nimetä käsiteltävän aihealueen mukaan, esimerkiksi atk-tuki.

Mikä on hakukone?

Hakukone on internet-pohjainen ohjelma, joka etsii jatkuvasti internetistä uusia sivuja eritellen ja liittäen ne hakemistoonsa erityisten hakusanojen mukaan. Näitä hyväksi käyttäen hakukone tulostaa ruudulle käyttäjän syöttämiä hakusanoja lähimpänä olevat sivut. Analysointi tapahtuu käytännössä eri hakukoneissa erilaisilla menetelmillä. Näitä menetelmiä kehitetään jatkuvasti paremmiksi ja toimivammiksi, ja niiden täsmällinen toiminta on joka hakukoneessa suuri salaisuus, jota ei paljasteta.

Infoseek oli ensimmäinen tunnettu Internet-hakukone. Se löytyi Netscape-selaimesta "Net search" -painikkeen takaa. Sen jälkeen tunnetuimmaksi hakukoneeksi nousi Digitalin Altavista. Nykyään Google on ollut jo usean vuoden ajan suosituin hakukone. Googlen suosioon vaikutti se, että se tarjosi Altavistaa paremmin olennaisia hakutuloksia ja sen etusivu oli yksinkertainen, eikä siinä ollut aluksi lainkaan mainoksia.

Ennen Googlea hakukoneiden etusivut muistuttivat portaaleja. Niillä oli uutisia ja mainoksia ja sivu latautui hitaasti tuon ajan yhteyksillä. Hakukoneet myös kilpailivat toistensa kanssa löydettyjen sivujen määrässä, siten että "paras" oli se haku, jolla löytyi eniten tuloksia. Tämän vuoksi oletusasetuksena oli listata kaikki sivut, joilta löytyi mikä tahansa annettu hakutermi. Esimerkiksi haku "Helsinki ravintola" löysi sivut, joilla oli sana 'Helsinki' tai sana 'ravintola'.

Nykyisin hakukoneet pyrkivät löytämään oleellisimmat sivut kaikkien sivujen joukosta. Kehittyneet hakukoneet painottavat hakutuloksia järjestäessään merkittävästi kohteisiin viittaavien linkkien määrää ja laatua. Googlen keskeisimmät kilpailijat hakutulosten laadussa ovat Microsoftin Bing (aiemmin Live Search) ja Ask.com. Nämä kolme ovat myös suosituimmat hakukoneet länsimaissa. Microsoftin markkinaosuutta kasvattaa merkittävästi, että myös Yahoo! käyttää Bingin hakumoottoria.

Pelkän tekstihaun lisäksi hakukoneissa on nykyisin kuvien haku. Google tarjoaa myös haun Usenet-uutisryhmistä aina keskusteluryhmien perustamisesta lähtien Dejanewsiltä ostamallaan aineistolla. Usenet-hakuja on useampikin, mutta ne ovat keskittyneet lähinnä uutisryhmien binääritiedostojen hakuun. Ajoittain on haettu muutakin Internetin aineistoa. Lycosilla oli Lycos FTP Search ja Lycos MP3 Search, jotka löysivät FTP-palvelimille tallennettuja tiedostoja ja mp3-musiikkia.

Kuka on hakkeri?

Sana hakkeri tarkoitti tietotekniikassa alun perin sellaista henkilöä, joka kykeni saavuttamaan tavoitteensa olemassa olevien järjestelmien rajoituksista huolimatta. Ratkaisut olivat toisinaan nopeasti tehtyjä ja hieman arveluttavia, mutta joskus myös nerokkaita. Näitä ratkaisuja kutsuttiin englanniksi termillä hack (puhekielessä purkkaratkaisu) ja niiden tekijöitä hakkereiksi (hacker).
Yhden määritelmän mukaan hakkerilla tarkoitetaan taitavaa tietokoneenkäyttäjää, joka tuntee tietokonejärjestelmien toiminnan syvällisesti ja hallitsee käyttämänsä työkalut ja laitteet hyvin. Käsitteellä on kuitenkin nykyään myös useita kielteisiä merkityksiä, jotka johtuvat termin sekoittumisesta krakkeriin. Esimerkiksi mediassa kutsutaan tietoturvarikollisia hakkereiksi. Suomen kielen sanaa hakkeri ei siis voi pitää englannin kielen sanan hacker suorana käännöksenä, joskin myös englannissa termit hakkeri ja krakkeri menevät sekaisin.

Hakkerikulttuuri

Hakkerikulttuurin edustajien (esimerkiksi Richard Stallman) ja tutkijoiden (esimerkiksi Eric S. Raymond, Pekka Himanen) mukaan hakkeri-nimityksen ansaitsemiseen ei riitä pelkkä tekninen osaaminen, vaan hakkerilta vaaditaan myös oikeanlaista asennetta. Tämän kannan mukaan kukaan todellinen hakkeri ei murtaudu tietojärjestelmiin tai muutenkaan sorru rikollisiin puuhiin, ellei kyseessä ole hyvä tarkoitus. Esimerkiksi tietojärjestelmään voidaan murtautua, jos tarkoituksena on osoittaa haavoittuvuuden olemassaolo. Näin vikaantunut järjestelmä tulee yleiseen tietoon ja se voidaan korjata.